
Guild Wars 2 ja Sleeping Dogs kärjessä

Mikä on tuo kiljuminen, joka kantautuu korviini Joensuun suunnalta? Ai, se on vain Juho, joka on ilmeisesti myös kuullut uutiset, jotka saivat minutkin heilumaan kuin heikkopäinen: Telltalen erinomainen The Walking Dead -pelisarja jatkuu jo huomenna!
Pelaaja saavutti tason 80 jo varaslähdössä

Pelien streamauspalvelu OnLive jatkaa myrskyisillä vesillä. Viime viikolla edessä oli miltei konkurssi, mutta hämärältä vaikuttaneiden kauppojen jälkeen seilaus jatkui sittenkin. Loppuviikosta hämmästelin, miten firmansa liemeen ajanut toimitusjohtaja sai jatkaa virassaan, mutta toisin kävi.

Suomen katsotuin elokuva viikolla 34 (20.8-26.8.2012) oli selkeästi Vesa-Matti Loirin ja Samuli Edelmannin tähdittämä Tie pohjoiseen. Viime viikolla listaa hallinnut The Expendables 2 tippui sijalle neljä.
Prepare to Die Edition lokakuun lopulla

Oululaisen Mutant Koala Pictures -tuotantoyhtiön Dr Professor’s Thesis of Evil on hyväksytty ainoana pohjoismaalaisena elokuvana Los Angelesissa syyskuussa järjestettävälle LA Shorts Fest -lyhytelokuvafestivaalille.

Ridley Scott käytti perusteellisesti aikaa ja rahaa kesäkuussa ensi-iltansa saaneen Prometheuksen tekemiseen. Ohjaaja esimerkiksi teki eräästä avainkohtauksesta kaksi eri versiota eri tekniikoilla.

Ohjaaja Paul Verhoeven on kertonut tuoreessa haastattelussa, ettei hän juurikaan fanita perjantaina Suomessa ensi-iltansa saavaa uutta Total Recall -elokuvaa.

Tero Lehtiniemi kävi ottamassa mittaa Wadjet Eye Gamesin kiintoisasta, oldskool-henkeä huokuvasta seikkailupelistä Resonance. Ja Terohan tykkäsi, vaikka tarina ei ihan origineilleimmasta päästä ollutkaan.