Tag Archives: Pelit
Jeremiah Harm on täällä! Iron Skyn tekijöiden seuraavasta elokuvasta julkaistiin esittelyvideo

Iron Skyn tekijöiden seuraava elokuva on nimeltään Jeremiah Harm. Elokuvasta on nyt julkaistu ensimmäinen esittelyvideo YouTubessa.
EA Origin -tilejä kaapataan
Medal of Honor: Warfighter -pelin lisäristä löpinää
Medal of Honor: Warfighter saa lisäpelattavaa joulukuussa Zero Dark Thirty -lisärin muodossa. Lisäri ilmaantuu markkinoille samoihin aikoihin kuin samaa nimeä kantava Hollywood-elokuva. Nyt pelin julkaissut EA on heittänyt nettiin videon, jossa pelin taiteellinen johtaja Chris Salazar kertoo lisärin kehityksestä ja sisällöstä. Tsekkaa video yltä!
Ubisoft kosiskelee Cliffy B:tä?
Alkoiko tästä Kinectin alamäki? Microsoft pilkkoo Kinect-lippulaivapelinsä palasiksi

Microsoftille Kinect oli iso juttu. Paikoitellen se onnistuikin. Teknologisena taidonnäytteenä ja innovaationa liiketunnistuslaite oli vallan mainio, eikä hakkeriyhteisön riemastuttavia Kinect-virityksiä voi väheksyä. Mutta. Iso mutta. Ne todella hyvät pelit jäivät vähiin.
Kinect Sports, Dance Central ja Child of Eden ovat kovia pelejä, mutta paljon useampi Kinect-viritys oli hirveää tuubaa. Ja piru vie, liian moni odotettu hitti olikin kökkelö.
Lisää pakkausmokia: Lego-LOTR:n ostajille tulikin demo?
Reilusti kuvia Insomniacin Fuse-räiskeestä
Seuraava Devil May Cry saa lähiaikoina demon myös länsimaissa – myös uusi video julkaistu
Capcomin julkaisema toimintamäiskintä DmC: Devil May Cry saa Japanissa demon 21. marraskuuta. Capcom on luvannut demon myös länsimaihin ennen pelin julkaisua. DmC: Devil May Cryn alustava julkaisupäivä on 15. tammikuuta 2013, joten demo löytynee lähiaikoina myös Euroopan latauspalveluista. DmC: Devil May Cry ilmestyy pc:lle, Xbox 360:lle sekä PS3:lle. Asiasta kertoi CVG.
Kaikki Buffy the Vampire Slayerin jaksot… limerikkeinä?

Mikäpä parempi tapa juhlistaa fanittamaansa tv-sarjaa kuin tehdä sen jokaisesta jaksosta oma limerikki.
Assassin’s Creed 3:n pc-versiossa vähemmän bugeja
Ubisosft on kertonut Assassin’s Creed 3 -pelin tulevan pc-version olevan bugittomampi kuin konsoliversioiden. Pc:n Assassin’s Creed 3:ssa on mukana kaikki ne patchit, jotka julkaistaan konsoleille ennen pc-version julkaisua. Ubisoftin mukaan pc-version ilmestyessä myös konsoliversion pitäisi olla suhteellisen bugiton. Joku utelias voisi jälleen kysyä miksi konsoliversio edes julkaistiin alunperin bugisena, mutta me emme. Pc-version pelistä pitäisi […]
Sony otti kova aseet käyttöön piraattipelleilijöitä vastaan – elinikäiset bännit palkintona torspoilusta
Sony on ottanut kovat aseet käyttöön sodassaan piraattipelejä vastaan. Yhtiön julkaiseman tiedotteen mukaan jokainen joka pyrkii PlayStation Networkiin piratisoiduilla ohjelmilla bännätään palvelusta ikiajoiksi. Myös käyttäjien PSN-tunnukset heitetään virtuaaliseen roskakoriin. Sony kehoittaa poistamaan kaikki vähemmän lailliset pelit sun muut härpäkkeet PlayStatin 3 -konsoleilta välittömästi. Asiasta kertoi CVG.
Lisää lahjapelejä PlayStation-pelaajille vielä tässä kuussa
Videoarviossa LBP Karting
Jenkkilän pelikauppa romahti vuoden 2006 tasolle

Vain talouskasvu voi pelastaa ihmiskunnan, sanotaan. Viis otsonikerroksesta tai napajäätiköistä, talouskasvu on se millä on merkitystä. Ja siksi tätä vuotta muistellaan pelialalla pitkään synkkänä käännekohtana, ellei 2013 ole iso askel parempaan. Jatkuvaan kasvuun tottunut pelibisnes on näet kääntynyt selvään laskuun.
Jenkkimarkkinoiden trendejä seuraavan NPD Groupin tilastot ovat karuja. Vuosi 2008 oli Guitar Heroineen niin taala- kuin kappelemääriltään pelihistorian suurin vuosi. Sen jälkeen laskua on ollut jo lähes 50 prosenttia. Tänä vuonna 100 miljoonaan myytyyn peliin ei ylletty edes marraskuun alussa, vaikka aiempina vuosina 100 miljoonan myyntipyykki tavoitettiin jopa kesäkuussa.
PlusTV:n teräväpiirtolähetykset antavat edelleen odottaa itseään
Tällainen tulee olemaan MTV Median uusi videopalvelu Filmnet
Ken’s Rage 2 iskee helmikuussa
Ken’s Rage 2 iskee helmikuussa
Uusin Tekken myös digilatauksena

Namco Bandai julkaisee äskettäin hyllypeliksi ilmestyneen Tekken Tag Tournament 2 -mätkintäsä myös digitaalisilla kanavilla. Domen Eric Hartinin ”kaikkien tähänastisten Tekkenien kulminaatioksi” kutsuma mätkintä on valtava teos, josta päästään nauttimaan porrastetusti HD-konsolien latauspalveluissa.



