Tag Archives: Pelit
Saatanan poika on keskuudessamme – Lucius tulee ja tappaa

Suomalainen Shiver Games on tehnyt vähän erilaisen pelin. Suomipelitalot eivät ole kovinkaan montaa kertaa koskeneet seikkailupeligenreen, eikä ainakaan tällä lailla. Jotta päähenkilö on kuusivuotias sarjamurhaaja, joka on kaiken lisäksi itsensä Saatanan lapsi. No jo on.
Uutinen: Toisella GTA V -trailerilla esitellään hahmoja
Grand Theft Auto V – traileri 2 – hypetä itsesi

Mitä tähän nyt sanoisi. Katso video? Tiedätte kyllä mistä on kyse. Vihatkaa tai rakastakaa, Rockstar ei välitä, kunhan mekastatte.
Ubisoft kiinnostui THQ:n peleistä
Sony uhkailee hakkereita lopullisella porttikiellolla
GTA V:n odotettu toinen traileri on täällä!
Lucius on Saatanan poika

Suomalainen Shiver Games on tehnyt hieman erilaisen pelin. Onhan seikkailupelejä tehty maailmalla ennenkin. Myös kauhuseikkailuja. Mutta monessako päähenkilö on ollut itsensä sielunvihollisen, Saatanan, poika?
Pienen Lucius-pojan elämä muuttui kuudentena syntymäpäivänä. Tällöin näet isäukko, se oikea, tuli yökylään ja kertoi, että Lucius ei ole ihan kuka tahansa. Hän on itsensä Saatanan lapsi. Heti yöllisen yllätyspaljastuksen jälkeen isukki aloitti pojan koulimisen tämän kohtaloonsa. Luciuksesta on näet tuleman maailman herra. Mutta suurta überpirullisuutta varten on harjoiteltava. Vaikkapa tappamalla kaikki.
GTA V:n uusi traileri on täällä!
GTA V:n toinen traileri julkaistu
Japanin ankara tekijäoikeuslaki tehosi – levymyynti laski

MikroPC kertoo JapanToday-lehden alkuperäisuutisen kautta kiintoisia tietoja maan uuden, huikean tiukan tekijäoikeuslain toimivuudesta. Laittomia nettilatauksia vastaan suunnattu laki antoi lainsäätäjille mahdollisuuden rangaista digitiedostojen jakajia kymmenen vuoden linnatuomiolla, ja lataajiakin kahden vuoden ja 20 000 euron sakoilla.
Kunnon rangaistukset kehiin ja homma on hoidettu, eiks niin?
Kyllä. Laki on itse asiassa tehonnut. Laittomat lataukset ovat vähentyneet, vaikka laskua ei tilastollisesti havainnollistettukaan.
Darksiders II jo jättitarjouksessa
Ensimmäinen Warcraft-moninpelimatsi oli ainutkertaisen jännittävä

Patrick Wyatt teki historiaa kesäkuussa 1994. Amerikkalainen pelikehittäjä Blizzard oli askarrellut pitkään eri peliprojektiensa parissa, joista osa meni täysin prinkkalaan ja aiheutti yhtiölle vain tappioita ja mielialaa. Yksi niistä paremmin kulkevista projekteista oli jokin semmoinen Warcraft-niminen fantasiasota, jota teki pitkään yksi ainoa mies. Hyvin, hyvin niukoilla resursseilla, sillä Blizzard – tai siis Silicon & Synapse – oli köyhä firma.
Raportti: Origin-pelipalvelun tilit kaappausten kohteina (päivitetty)
Sly Cooperin kansi julkaistiin
Tiedosto: Uusin BioShock Infinite -video
Kahmalokaupalla uusia Fuse-kuvia
Uutinen: Kinect Sports 2 -minipelejä irtomyyntiin ensi viikolla
The World Ends With You: Solo Remix
(Kuva: Square Enix / The World Ends With You: Solo Remix) Square Enix on julkaissut DS-kulttipelistä The World Ends With You iOS-version. Kyseessä on japaniroolipeli, mutta ei ihan tavallinen sellainen. The World Ends With You sijoittuu kuvitteelliseen versioon Shibuyan ostosalueesta, joka on japanilaisen nuorisomuodin ja yöelämän keskuksia. Pelin päähenkilö Neku Sakuraba havaitsee yhtäkkiä olevansa keskellä […]
Ensin oli Michael Jackson, sitten hiphopparit

Ubisoft jaksaa takoa tanssi- ja musapelimarkkinoilla. Just Dancet ovat mieletön hittiparaati, mutta Michael Jackson The Experience -tanssipeli vähemmän. Yrittänyttä ei laiteta, siispä seuraavaksi vuollaan kultaa The Hop-Hop Dance Experience -pelillä.
Hip hop -kulttuuria, -muuveja ja -musiikkia. Joko lanteesi nykivät innosta?




