Sniper: Ghost Warrior 2 on saanut uuden videon. Videolla esitellään tyylikkäästi etäsniputtelua eli vihollisen teloittamista pitkän matkan päästä. Pätkä on sen verran verinen, että ihan pikkupilteille sitä ei voi suositella. Jumalaisen kauniilta vaikuttava Sniper: Ghost Warrior 2 ilmestyy maaliskuun puolivälissä pc:lle, Xbox 360:lle ja PS3:lle. Tsekkaa video ylhäältä!
Uusin sniputtelu sai uuden videon – K18-varoitus paikallaan
Sniper: Ghost Warrior 2 on saanut uuden videon. Videolla esitellään tyylikkäästi etäsniputtelua eli vihollisen teloittamista pitkän matkan päästä. Pätkä on sen verran verinen, että ihan pikkupilteille sitä ei voi suositella. Jumalaisen kauniilta vaikuttava Sniper: Ghost Warrior 2 ilmestyy maaliskuun puolivälissä pc:lle, Xbox 360:lle ja PS3:lle. Tsekkaa video ylhäältä!
Uuden Assassin’s Creedin julkaisupäivä jälleen “vahingossa” verkkoon – Ubisoftilla “huonoa” tuuria
Tätä nykyä yhä useamman pelin markkinoinnissa pidetään hypekoneistoa yllä paljastamalla “vahingossa” asioita tulevista julkaisuista. Jostakin kumman Ubisoftin seuraavan Assassin’s Creed -pelin Assassin’s Creed 4: Black Flagin julisteita, kuvituksia ja taidevalokuvia on ilmaantunut vähän kaikkialle eri verkkosivustoille. Eräskin ihminen oli nähnyt lentokoneessa Ubisoftin edustajan selailevan yhtiön papereita ja kuinka ollakaan, papereiden joukossa oli ollut infoa uudesta Assassin’s […]

Uusi Star Wars jäähylle?
Tactical Intervention tulee avoimeen betaan

Odotettu synkeä scifistely sai vimein päivämäärän
Metro: Last Light -tieteispeli sai viimein julkaisupäivämäärän. Pelin julkaisevan Deep Silverin mukaan Metro-sarjan uusin osa ilmestyy 17. toukukuuta PS3:lle, pc:lle sekä Xbox 360:lle. Alkujaan pelin julkaisijana toimi THQ, mutta yhtiö meni konkurssiin, paloiteltiin ja myytiin muille julkaisijoille viime vuoden lopussa. Asiasta kertoi Eurogamer.

Valoa tunnelin päässä, uusi Metro toukokuussa
Assassin’s Creed IV: Black Flag vahvistui, samaten kuin PS3-version ylivertaisuus

Niinhän siinä taas kävi, että huhut pitivät paikkansa. Pari päivää sitten huhupartio toi pöydälle tiedon siitä, että Ubisoftin Assassin’s Creed -pelisarjan seuraava osa olisi merirosvoaiheinen Black Flag. Ja niinhän se on.

Assassin’s Creed IV:n julkaisupäivä paljastui
Metro: Last Light sai uuden julkaisupäivän

Oscar-voittaja Jennifer Lawrencelle aiempaa mieluisampi X-Men-rooli

Jennifer Lawrence tähdittää yhdessä Michael Fassbenderin, Hugh Jackmanin ja monen muun kanssa kesällä 2014 ilmestyvää X-Men: Days of Future Pastia. Tällä kertaa näyttelijälle on luvassa aikaisempaa mieluisampi visiitti mutanttimaailmaan.

Star Wars 1313:n kehittely pistettiin jäihin?

Tosimaailman kyberrotat ratkaisivat ongelmia teknologisen telepatian kautta

Neurotieteilijät ovat saaneet kaksi rottaa kommunikoimaan ja ratkaisemaan ongelmia yhteistyössä aivoimplanttien kautta.