Crytek kertoo miksi Nintendo jäi ilman julkaisua.

Uusi konsolisukupolvi on jo melkein täällä. Suuret pelijulkaisijat hautovat parhaillaan juonia tulevaisuuden varalle. Moni tahtoo tehdä hyppäyksen tehokkaammille laitteille tuttujen pelisarjojen avustuksella. Erityisesti Street Fighter – ja Resident Evil -sarjoistaan tuttu Capcom sen sijaan keskittää voimansa aivan uuden brändin luomiseen.

Kun Sony julkisti maksullisen PlayStation Plus -palvelunsa, moni, allekirjoittanut mukaan luettuna suhtautui uutukaiseen sangen kriittisesti. Palvelu on kuitenkin osoittautunut varsin päteväksi, erityisesti kiinnostavien pelitarjoustensa vuoksi. Kuukausimaksulla on päässyt käsiksi lukuisiin suurenkin rahan peleihin, jolloin sijoitukselleen on todella saanut vastinetta.

Salamurhaajien veljeskunta palaa laivan kannelle 29. lokakuuta.
Fanit yrittävät herätellä Human Headiä ja Bethesdaa verkkovetoomuksella.

Viime vuodet eivät ole kohdelleet Star Wars -brändiä kovin helläkätisesti, mikä on näkynyt myös pelipuolella. Keskinkertaisten Force Unleashedien ohella markkinoilla on pukattu lähinnä Clone Warsin ja Kinect: Star Warsin kaltaista höttöä. Tässä seurassa tuleva, synkkä ja aikuisille suunnattu Star Wars 1313 on vaikuttanut todella odottamisen arvoiselta poikkeukselta.

Jokaisen vanhemman kannattaisi tietää, mitä lapsensa tekevät teknisillä laitteilla. Brittiläinen Kitchenin pariskunta oppi tämän kantapään kautta, kun heidän 5-vuotias Danny-poikansa tuhlasi 1700 puntaa Zombies vs. Ninjas pelin mikromaksuihin. Hupsistakeikkaa!