
Julkaisija pyyhkäisee huhupuheet pöydältä.

Tulevana viikonloppuna, eli 8.-10.3.2013, vietetään Xbox Livessä ilmaista kultaviikonloppua. Live Gold -palvelut ja premium-sovellutukset ovat näet kaikille avoimia ja ilmaisia. Lisäksi palvelusta löytää kaikenlaisia tarjouksia, moninpelihaasteita, tupla-kokemuspisteitä, pelikehittäjien pelisessioita sun muuta.

JOK on pelaillut Redlynxin Trials-pelejä eri versioina jo jonkin aikaa, ja fiilis on vain parantunut peli peliltä. Ja nyt on jotain kivaa luvassa PC-pelaajillekin, sillä Trials palaa kotiin.

Jussi ”Abyss” Laakkonen, Assembly-tapahtumien järjestäjä ja muun muassa Bugbearilla hienoa työtä tehnyt ideaveturi ja yrittäjä, tuumailee Sonyn PlayStation 4 -konsolin olemusta yllättävältä kantilta. Jussin näkemyksen mukaan PS4 näet lainaa koko filosofiansa tablet-laitteiden maailmasta – ja hyvin lainaakin.
”PS4:n suunnittelun lähtökohdat eli yksinkertaisuus, helposti lähestyttävyys, sosiaalinen, eri palvelujen ja laitteiden tukeminen ja tuunattavuus ovat suoraan tableteilta lainattuja teemoja.”

John Barrowmanilta lipsahti, että hän neuvottelee BBC:n kanssa roolista Doctor Whon 50-vuotisspesiaalissa.

Videopelin tekeminen on joskus haastavaa. Mutta miten haastavaa? Rovion paljastusvideo Bad Piggies -pelin kehittämisestä on niin huikea behind the scenes -repäisy, että sen jälkeen joudut miettimään uusiksi kaikki mielikuvasi, mitä sinulla on aiemmin ollut pelientekemisestä. Näin niitä tablet-pelejä taotaan:

BioShock Infinite alkaa vetisesti. Pelaaja puhdistuu tulessa. Ja jälleensyntyy. Tervetuloa Uuteen Eedeniin.

BioShock Infinite alkaa vetisesti. Pelaaja puhdistuu tulessa. Ja jälleensyntyy. Tervetuloa Uuteen Eedeniin.