Ubisoft esittelee Wii U -yksinoikeutta

Indonesian hikisiin maisemiin sijoittuva The Raid: Redemption on hengästyttävän kiivastahtinen toimintaelokuva. Nyt voit voittaa sen omaksesi Blu-Ray-formaatissa Dome.fi:n kilpailussa.

Alunperin kätevästi ja vaiheittain episodimuotoisesti julkaistavaksi suunnitellun Starcraft 2:n Heart of the Swarm -osaa on odotettu jo melkoinen tovi. Vielä alkukesästä Blizzard toppuutteli pelaajia ilmoittaen, että peli on valmis sitten kun se on valmis. Uusiempien tietojen perusteella Blizzardilla on kesän aikana kuitenkin tehty muutakin kuin lomailtu.

Marvel Studios flirttaili kosmisten aiheiden kanssa Thorin ja The Avengersin yhteydessä, mutta kunnolla kosmokseen sukelletaan vasta vuoden 2014 elokuvassa Guardians of the Galaxy. Supersankariseikkailusta on nyt julkaistu ensimmäinen juonikuvaus.

Kölnin Gamescom-messuilla on jälleen kostutettu pelaajien pikkupöksyjä oikein kunnolla paljastamalla uusia trailereita ja videoita tulevista peleistä. Alla linkit uusimpiin mielenkiintoisiin videoihin!
Guild Wars 2 ilmestyy 28. elokuuta, sen julkaisija ArenaNet on ilmoittanut jo aiemmin. Nyt pelin julkaisuaikatauluista saatiin tarkempaa tietoa. Ennakkotilaajat pääsevät pelin kimppuun päivää aiemmin. Ennakkoon pelin jo ostaneet pääsevät mähisemään fantasiamaailmassa jo 25. elokuuta lähtien. Guild Wars oli massiiviroolipeli, jossa ei ollut kuukausimaksua. Siksi siitä tulikin yksi maailman suosituimpia morppeja. Myös Guild Wars 2 on maksuton. Asiasta […]

Viime kesänä Xbox Liven Summer Arcadessa julkaistu toimintaroolipeli Bastion oli monessa mielessä mainio peli. Toimivan mekaniikan lisäksi pelaajia kiehtoi myös tunnelmallinen kertoja-ääni, jonka varassa oli käytännössä kaikkien pelin tapahtumien selittäminen.

The Expendables 2 saa ensi-iltansa perjantaina. Sen kunniaksi Dome.fi järjestää kilpailun, jossa palkintona on The Expendables Extended Director’s Cut -boksi. Se sisältää kaksi Blu-ray:ta ja kaksi DVD:tä.

From Dust, Driver: San Francisco, H.A.W.X. 2 ja Silent Hunter 5 -pelit saa vaivaisella eurolla Ubisoftin tämän viikon alesta Gamescom-pelimessujen kunniaksi. Tilt.tv suosittelee peleistä etenkin Driver: San Franciscoa, joka on mainion hauska hiekkalaatikkokikkailu. Pelit voi ostaa Ubisoftin Uplay-kauppapaikan kautta pc:lle. Tarjouksista uutisoi Eurogamer.