
Cybertronin romahdus on komea

Mika Kaurismäen ohjaamaa Tie pohjoiseen -elokuvaa yhdessä Samuli Edelmannin kanssa tähdittävä Vesa-Matti Loiri juhlistaa tänä vuonna jo 50 vuotta kestänyttä taiteilijanuraansa. Matkalle mahtuu paljon kaikenlaista, mutta silti hän pystyy Dome.fi:n haastattelussa helposti nimeämään uransa huippuhetket.

Nuija ja tosinuija 2:n tekemisestä on uutisoitu säännöllisin väliajoin tämän vuoden aikana. Hiljattain Jim Carrey ilmoitti jättävänsä projektin, mutta nyt mies on ilmeisesti onnistuttu puhumaan ympäri ja hän on lupautunut taas törppöilemään Jeff Danielsin rinnalla.

Reissujuttujen lomassa on ihan hyvä hetki sukeltaa myös Nintendon tulevan Wii U -konsolin maailmaan. Ja paljon kaikenlaista onkin luvassa, sillä Dome ehätti taannoin tutustumaan isoon kasaan Wii U:n tulevia pelejä. Julkaisemmekin lähiaikoina tasaiseen tahtiin uusia Wii U -pelifiilistelyjä, joista ensimmäiset voit lukea nyt.

Domessa viikolla 33 muun muassa:

Nintendon taannoinen E3-esiintyminen oli onnistunut paketti, sillä yhtiö esitteli monipuolisesti sekä tulevaa Wii U -konsoliaan että sen pelivalikoimaa. Messuannista jäi positiivinen fiilis, mutta myös kova jano – lisää tietoa, lisää.
Ja sitähän on luvassa, sillä Nintendo esitteli Wii U -konsoliaan taannoin Saksassa Euroopan pääkonttorillaan. Kutsuvieraat saivat perehtyä monipuolisesti sekä Wii U:n sekä 3DS:n tuleviin peleihin. Pääpaino oli Nintendon omilla peleillä, mutta erityisesti Ubisoftin kattauksesta oli tarjolla monia herkullisia maistiaisia. Ei vähiten ehkä se kaikkein odotetuin Wii U -peli… Domekin oli tietysti mukana meiningissä.

Amerikkalaisen Ernest Clinen esikoisteos Ready Player One – Romaani (Gummerus) on vuoteen 2044 sijoittuva seikkailutarina, jossa ratkaistaan maailman tulevaisuus pop-trivian ja vanhojen konsoli- ja kolikkopelien keinoin. Kirja on ollut myyntimenestys Yhdysvalloissa ja Warner Brothers -yhtiö harkitsee myös sen pohjalta tehtävää elokuvaa.