2K Games pisti toimittajasedät retroilemaan
Ensiluokkaista seikkailuviihdettä – Domen arvostelussa Resonance (PC)

Tero Lehtiniemi kävi ottamassa mittaa Wadjet Eye Gamesin kiintoisasta, oldskool-henkeä huokuvasta seikkailupelistä Resonance. Ja Terohan tykkäsi, vaikka tarina ei ihan origineilleimmasta päästä ollutkaan.
Uusi Counter-Strike hallitsee Steamissä

Valven tuoreimpien tilastojen mukaan uusi Counter-Strike istuu vahvasti ykkösenä digitaalisen maailman myyntilistoilla. Hittimittarissa on muutenkin ilahduttavan väkevää pelattavaa, sillä Dark Souls ja ArmA II eivät ole ihan mitä tahansa satunnaispelaajan herkkua.
Kaloille suunniteltu peli auttaa selittämään ryhmäkäyttäytymistä
Helvetillinen projekti nytkähti eteenpäin
Uncharted-elokuva ei vain etene, ei sitten millään

Uncharted-pelit ovat muun muassa ikioman Miikka Lehtosemme mielestä kovinta elokuvapelaamista ikinä. Siis siinä mielessä, että pelisarjan teosten käsikirjoitus, näytteleminen ja toiminta on hyvällä tavalla leffamaista mahtavuutta.
Upea leffailupeli ei kuitenkaan tunnu pääsevän oikeille valkokankaille, vaan projekti on taas kerran tyssännyt pahemman kerran.
Sarjoja teräväpiirtona tarjoava C More Series HD aloittaa satelliitissa
Resonance (PC)
Digitaalisen levityksen kasvun myötä aiemmin jo kuolleeksi tituleerattu hiirivetoisten seikkailupelien lajityyppi elää nyt uutta nousukauttaan. Persoonallisella graafisella tyylillä ja huumorilla ratsastavan Telltalen lisäksi uudella aallonharjalla ratsastajien kärkijoukossa on seikkailupelejä julkaiseva ja kehittävä Wadjet Eye Studios.
Wadjet Eye on aiemmin toimittanut meille Blackwell-sarjan ja Gemini Ruen kaltaisia erinomaisia seikkailupelejä, ja firman tuorein julkaisu on useamman päähenkilön varaan rakennettu, synkkään lähitulevaisuuteen sijoittuva mysteeriseikkailu Resonance. Eikä Wadjet Eye petä tälläkään kertaa.
CS:GO ykkösenä Steamissä
Battlefieldin seuraava lisäosa sai julkaisupäivänsä
Uutinen: The Secret World -sisältöpäivitys viivästyi leikkausten vuoksi
Tiedosto: Mass Effect 3 Leviathan -video
Haastattelussa DayZ:n luoja
Viime viikolla (vko 34) ladatuimmat torrent-elokuvat
Suomalainen roolipelikirja palkittiin Yhdysvalloissa

Kuva: Marko Saari
Vuonna 2011 Ropeconin elämäntyöpalkinnon, Kultaisen Lohikäärmeen, voittaneiden Markus Montolan ja Jaakko Stenrosin toimittama Nordic Larp -kirja voitti vuosittain jaettavan Diana Jones Award for Excellence in Gaming -palkinnon.
Palkinto on roolipelialan arvostetuin palkinto ja sitä onkin sanottu roolipelien Cannesin Kultaiseksi Palmuksi. Nordic Larp oli myös ensimmäinen ehdolla oleva suomalaisten tekemä teos.
Kolmaskymmenes Golden Joystick -palkintogaala lähestyy – äänestä suosikkisi voittoon!
Uudet Dead Space 3 -kuvat
Sony kuvaa konsolisotaa?
Uncharted-leffa vähemmän yllättäen vaikeuksissa
Sonyn Uncharted-peliin perustuva elokuva tökkii tuotantovaiheissaan oikein kunnolla. Vuonna 2011 ohjaajan pallille istutettiin Neil Burger, mutta hänet on nyt syrjäytetty ohjaajan paikalta. Sitä ennen ohjaajan piti olla David O. Russell, mutta hän jättäytyi tuotannosta pois alkuvuodesta 2011. Myös käsikirjoitusta ollaan rustaamassa uusiksi. Kirjoittajiksi on tulossa parivaljakko Marianne Wibberley/Cormac Wibberley, jotka ovat käsikirjoittaneet esimerkiksi Nation Treasure […]
Borderlands 2 – näin syntyvät hirviöt ja bandiitit

Jasper Foreman on työskennellyt Gearbox Softwarella viisi vuotta pelattavuus- ja tekoälyohjelmoijana. Parhaillaan Jasper vastaa Borderlands 2 -pelin tekoälyohjelmoinnista, ja aikaisemmin hän on urakoinut niin ensimmäisen Borderlandsin kuin Brothers in Arms: Hell’s Highwayn parissa. Kaveri tykkää myös juustosta ja scifi-kirjoista, mikä tekee hänestä pirun hyvän tyypin ainakin Domen päätoimittajan silmissä.
Jasper kertoo meille nyt Borderlands-pelien kehityksestä – ja aivan ennen kaikkea Borderlands 2:n vihollisista ja niiden luomisesta. Kiva juttu, sillä onhan Borderlands 2 useammankin Domen tyypin odotuslistan kärkisijoilla.




