
Kovakantinen komistus kotiin

Mitä Madagaskarilla tapahtuu? Ei yhtään mitään, kuten Juho Anttila juuri totesi. Eläinpoppoo on näet suunnannut Eurooppaan.

Marc Webbin ohjaama The Amazing Spider-Man sai ensi-iltansa heinäkuun alussa. Monen mielestä reboot oli turha, vastahan Sam Raimin ensimmäinen Hämis-elokuva ilmestyi 10 vuotta sitten, mutta kriitikoistakin huolimatta uusi seittisinko on kerännyt katsojia elokuvateattereihin.

Joss Whedonin supersankarihitti The Avengers julkaistaan pian maailmanlaajuisesti DVD:llä ja Blu-ray:lla. Sen kunniaksi elokuvan bonusmateriaaleista on julkaistu pieni makupala: vaihtoehtoinen alkukohtaus.

Christopher Nolan sai urakkansa Batmanin parissa valmiiksi Yön ritarin paluun myötä. Nyt fanit odottavat pelonsekaisella jännityksellä, mitä Warner Bros. Pictures aikoo viittasankarille seuraavaksi tehdä.

The Avengers on kaikkien aikojen kolmanneksi menestynein elokuva. Se keräsi elokuvateatterikierroksellaan lähes 1,5 miljardin lipputulot ja pian on kotiteatterijulkaisujen aika. Sen kunniaksi Dome.fi järjestää yhdessä Walt Disney Picturesin kanssa kilpailun, jossa palkintona on Kostajat-aiheisia tuotteita.

Major League Gaming -liigan järjestämän League of Legends -ammattilaisturnauksen ottelijoita on rangaistu sopupelituloksesta. Team Curse ja Team Dignitas olivat sopineet palkintopotin jakamisesta, minkä johdosta ottelijat pelasivat finaalin epärehellisin sopumenetelmin.
Turnauksen kolmanneksi yltänyt joukkue puolestaan diskattiin, joten palkintopotti meneekin seuraaville sijoille yltäneille joukkueille.

Wii U -pelitestipakettiin lisätty nyt videota ja ensituntumia Ubisoftin K18-räiskeseikkailusta ZombiU. Tarinoinnit ja videota löydät Wii U -artikkelin lopusta eli täältä:
Lue koko juttu: Wii U – Nintendon uusi konsoli peleineen ensitestissä

Pelihiiriähän muuten maailmassa riittää. Valinnanvarasta ei ole pulaa, kun menee maitokaupan hiirihyllyn ääreen ja miettii, että mikäs sopisi sen edellisen, joskus 90-luvulla ostetun pelivälineen korvikkeeksi. Ehkä olisi jo aika suunnata suoraan huipulle, tietenkin Speedlinkin Kudos RS -hiiren avulla. Se on näet tehty Todellisille Pelaajille, Ilman Kompromisseja.

Matkamme Guild Wars 2:n maisemissa jatkuvat. Tänäänhän pelin ovet aukesivat koko kansalle meidän ennakkomaksajien ja -varaajien lisäksi. Kestääkö jo ennestään natiseva rauta vai saako yleisöryntäys viikonlopun näyttämään pelkältä lämmittelyltä? Entä miltä taistelu tuntuu? Otimme selvää!