
Valve ei aio antautua suuryrityksille
Namcon Tales on yksi pitkäikäisimmistä japanilaisista roolipelisarjoista, ja firman ikioma Tales-studio sylkeekin pelejä markkinoille säännöllisin väliajoin. Viime aikoina Tales-sarjan pelit ovat järjestään kääntyneet myös englanniksi.
Tällä kertaa vuorossa on aikoinaan Wiille julkaistun Tales of Gracesin paranneltu f-versio. Luvassa on perinteitä kunnioittavaa Tales-seikkailua, mutta ei suinkaan ilman ongelmia.
Anthony Davidson kertoo vinkit

Fanien omat peliprojektit eivät ihan aina mene putkeen tai valmistu, mutta ainakin Super Mario Galaxy 2.5 -tasoloikka näyttää etenevän ihan hyvää vauhtia. Ideakin on mainio – otetaan yksi Super Mario Galaxy 2 -peli ja muokataan siihen ihan uusi tarina ja uusia kenttiä.
”Uudesta” pelistä julkaistiin jokunen viikko sitten pelattava demo, minkä jälkeen pelinkehitys on jatkunut hyvää vauhtia, uudella innolla.
Nyt tähtäimessä uudet rajapyykit
Konami ilmoitti julkaisevansa Silent Hill: Downpour -pelin Japanissa 8. marraskuuta. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että peli julkaistiin Euroopassa jo maaliskuussa tänä vuonna. Kerrankin näin päin. Peli ilmestyy Japanissa ainoastaan PS3:lle. Silent Hill -pelisarja on ottanut vaikutteita Japanilaisesta kauhukulttuurista, joten päätös kääntää peli vasta nyt Japanin markkinoille on vähintään erikoinen. Edellistä Silent Hill -peliä Homecomingia ei […]