Perjantaina saa ensi-iltansa Bourne-elokuvasarjan neljäs osa Medusan perintö. Poissa on Matt Damon ja tilalla Jeremy Renner, mutta mites se laatu?
Nintendo havittelee mobiilipelejä
Toimiiko Assassin’s Creed puhelimella? Siltä näyttää!

Assassin’s Creed on kuluvan pelisukupolven merkittävimpiä uusia pelisarjoja. Vahvasti myyvä ja edelleen hyviä pelejä sisältävä Ubisoftin sarja saa uusimman osansa ensi kuussa, mutta se ei ole ainoa tulossa oleva Assassin’s Creed -tekele. Ubisoft kun yrittää laajentaa pelinsä taas myös mobiilialustoille. Jukka tutustui peliin.
Ajatus The Avengers 2:sta syntyi brittipubissa tuopin ääressä

Joss Whedonin ohjaama supersankarielokuva The Avengers keräsi elokuvateatterikierroksellaan 1,5 miljardin dollarin lipputulot. Tämän myötä Marvel Studios ja sen omistava Walt Disney Pictures halusivat jatkaa yhteistyötä ohjaajan kanssa. Whedon kuitenkin itse empi jatko-osaan tarttumista.
Batman palaa alkuvuodesta Mortal Kombatin hengessä
Illan tv-elokuva: Arnold Schwarzeneggerin epäonnistunut kakarakomedia

MTV3 esittää illan elokuvana vuonna 1990 valmistuneen Lastentarhan kytän. Elokuva alkaa kanavalla kello 23.05.
Pelaajacast 94
Joseph Gordon-Levitt pisti kaiken likoon esittääkseen nuorta Bruce Willisiä

Yksi vuoden 2012 odotetuimmista scifi-elokuvista on marraskuussa ensi-iltansa saava Looper, jonka pääosissa nähdään Joseph Gordon-Levitt sekä Bruce Willis. Miehet esittävät saman hahmon eri-ikäisiä versioita.
Dark Souls -lisäosa päivätty
Arvostelu: Medusan perintö maistuu kylmiltä tähteiltä
Yhdysvalloissa näyttää sikiävän salaisia superagenttiohjelmia nopeammin kuin Suomen syksyssä suppilovahveroita. Hankalaksi äityneestä Jason Bournesta ei ole vielä edes päästy eroon, kun esiin popsahtavat operaatio Outcome ja Aaron Cross. Vastakkain ovat jälleen kerran kasvoton salaliitto ja yli-inhimillinen ammattitappaja.
Zombit ja Black Ops II
Metal Gear -demo taas Zone of the Endersin kaveriksi
Cello Fortress on todella erilainen musiikkipeli

Rock Bandit ja Guitar Herot ovat jo vanhoja uutisia, mutta musiikkipelien viimeistä sanaa ei olla vielä kuultu. Rocksmith ilmestyy kohta myös Euroopassa ja myös kokeilevampien indieprojektien puolella tapahtuu mielenkiintoisia asioita. Cello Fortress on eräs tällainen tavallista rohkeampi projekti.
Inafunen Yaibasta tuli Ninja Gaiden Z: Yaiba
Vita Plussaa marraskuussa
Mitä hittoa avaruustutkimus on koskaan sinun hyväksesi tehnyt?

Kun jokin avaruustutkimuksen saavutus on uutisissa, lähes poikkeuksetta netti täytyy natisijoista jotka taivastelevat, miksei noitakin rahoja käytetty työttömyyden ja nälänhädän hoitamiseen, sekä reumasairaaloiden rakentamiseen, ja mitä hyötyä on ampua rahaa taivaalle? ”What the fuck has NASA done to make your life awesome?” -sivusto vastaa näihin kysymyksiin.

Uutinen: Vuosien takainen Suomi-klassikko saapui Steam Greenlightiin
Nalle Puh ei suostu poistumaan Helsingin Tennispalatsista

Sunnuntaina 23. syyskuuta tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun ”Nalle Puhin elokuva – uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä” nähtiin ensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.

Nyt se on täällä! Uunituore traileri Peter Jacksonin Hobitista [video]

Peter Jacksonin ensimmäisestä Hobitti-elokuvasta on julkaistu tänään uusi traileri, aivan kuten studio lupasikin.