
Ensi kesänä ilmestyvästä The Wolverinesta on livahtanut taas uusia kuvauspaikkaotoksia verkkoon. Ne paljastavat elokuvasta kaksi asiaa, jotka ovat varmasti mutanttifanien mieleen. Kolmas paljastus menee joko kastiin ”samapa tuo” tai ”pahus”.

Ensi kesänä ilmestyvästä The Wolverinesta on livahtanut taas uusia kuvauspaikkaotoksia verkkoon. Ne paljastavat elokuvasta kaksi asiaa, jotka ovat varmasti mutanttifanien mieleen. Kolmas paljastus menee joko kastiin ”samapa tuo” tai ”pahus”.

Viime aikoina moni media, Dome mukaan luettuna, on spekuloinut Microsoft-pisteiden tulevaisuudella. Syynä arvailuihin on Windows 8 -käyttöjärjestelmä, jonka sisällä ostokset tullaan tekemään oletusarvoisesti luottokortilla. Pohdinnan alla on ollut se, toteutuuko sama muutos myös Xbox-konsolilla.
Todellista klassikkostatusta nauttivasta Wing Commander -avaruuspelisarjasta tunnettu Chris Roberts palaa vihdoinkin pelirintamalle. Uutta tuotosta on tehty jo vuoden ajan, ja se kantaa nimeä Star Citizen. Peliä työstää Robertsin oma Imperium Games -pelistudio, ja se ilmestyy ainoastaan pc:lle. Pelissä kerrotaan olevan kaikki Robertsin pelien tavaramerkit: jättimäinen ja elävä maailma, uskomattoman kaunista grafiikkaa, hieno tarina ja […]

Marc Webb lupautui pari viikkoa sitten ohjaamaan The Amazing Spider-Manin jatko-osan. Ensi-ilta on vuonna 2014, joten elokuvan tekeminen päästään aloittamaan pian, ja niinpä huhumyllykin on nyt lähtenyt jauhamaan.

Perinteinen kehittäjä-julkaisija-bisnesmalli on saanut viime aikoina rinnalleen uusia elinvoimaisia vaihtoehtoja. Huippusuosittua DayZ-zombipeliä kehittävä Dean Hall näkee markkinoiden muuttuvan tulevaisuudessa vielä entistäkin enemmän.
Sega kertoi julkaisevansa uusioversiot ToeJam & Earl- ja ToeJam & Earl in Panic on Funkotron -klassikoista. Ensimmäinen näistä julkaistiin vuonna 1991, kun taas jatko-osa näki päivänvalon vuonna 1993. Molemmat voi ladata ensi kuussa niin PS3:lle kuin Xbox 360:lle konsolien omilta kauppapaikoilta. Molemmista peleistä löytyy uutena ominaisuutena verkon välityksellä pelattava yhteistyöpelitila. PS3:lle pelit voi ladata erikseen, […]
Sega julkaisi uuden videon tulevaan kaahailupeliinsä Sonic & All-Stars Racing Transformed liittyen. Videolla esitellään uusi pelihahmo, joka totutusta poiketen ei tulekaan Sega-pelien universumista: mukana pelissä tulee olemaan myös Danica Patrick, ainoa nainen, joka on koskaan voittanut arvostetun IndyCar-sarjan kisan. Ennakkotestailun perusteilla mainio kaahailupeli ilmestyy 16.11. Xbox 360:lle, PS3:lle, Vitalle sekä Nintendon käsikonsoleille. Asiasta kertoi CVG.

Green Day on tehnyt tunnuskappaleen 16. marraskuuta ensi-iltansa saavaan Aamunkoi osa 2 –elokuvaan. Green Dayn ”Forgotten”-kappaleen lisäksi elokuvan soundtrackilta löytyy kappaleita mm. Elli Gouldingilta ja Feistilta.

Kepes Mode -bändi julkaisi männä viikonloppuna riemastutavan nörttihenkisen musiikkivideon, jonka nimikin on tietysti asianmukaisesti Nörtti. Tarjolla on ehtaa rappia lähikuvien, heiluvan kameran ja mikä parasta, klassisten pelikoneiden ja retroraudan kera.