Yle TV 2 esittää tämän viikon Docventures-elokuvana Whore’s gloryn. Elokuva esitellään kanavalla kello 22.10 ja varsinainen esitys alkaa 22.25.

FOX esittää keskiviikkoillan elokuvana Casanovan. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.55 ja päättyy kello 23.40.
MTV Media on koko vuoden valmistellut suuria muutoksia, jotka tuodaan katsojien nähtäväksi marraskuun alussa. MTV muuttaa kanaviensa ulkoasun ja brändiperheensä sunnuntaina marraskuun 3. päivä ja vanha mtv3.fi -portaali muuttuu mtv.fi -portaaliksi 4. marraskuuta.
Katsomisen arvoisten hyvien elokuvien löytäminen on joskus vaikeaa. Jotain vinkkiä hyvistä elokuvista saa tältä listalta, joka kertoo viime viikolla BitTorrentin kautta ladatuimmat elokuvat.
.png)
Sir Patrick Stewart ja Sir Ian McKellen ovat olleet läheisiä ystäviä jo 1970-luvulta lähtien.

Lahden Nuorisokeskuksessa järjestetään 26.10. Pelittääkö?-pelipäivä, jonka mittaan kaikenikäisiä pelien ystäviä kutsutaan Nuorisokeskuksen 8-salille pelaamaan.
Pelipäivän aikana pääsee pelaamaan erilaisia lauta- sekä korttipelejä ja shakkia. Luvassa on myös peliaiheinen animaatio Räyhä-Ralf.

Ty Simpkins on varmasti koulunsa coolein kundi. 12-vuotias näyttelijä on ehtinyt tehdä leffoja jo Steven Spielbergin ja Robert Downey Jr.:n kanssa, ja nyt hän pääsee vielä Jurassic Parkiinkin.

Neill Blomkampin ohjaama Elysium on kerännyt enimmäkseen positiivista palautetta, mutta onko scifi-elokuvan idea sittenkään ohjaajan oma?

Marvel Studiosin jo pitkään suunnitteleman Ant-Man-elokuvan kuvaukset käynnistyvät ensi vuonna. Ensin pitäisi kuitenkin selvittää, kuka Muurahaismiestä esittää.

Kokemukset kuolleen läsnäolosta ovat melko yleisiä, vaikka niitä onkin vain vähän tutkittu. Markku Siltala, TM, pappi, psykoterapeutti tekee uskontotieteen väitöskirjatutkimusta kokemuksista, jotka merkitsevät kokijalleen kuolleen läsnäoloa tai yhteydenottoa.

Liv esittää tiistai-illan elokuvana komedian Valkokankaan lemmikit. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.00 ja päättyy kello 23.10.

Jack Nicholson teki ikimuistoisen roolisuorituksen Jokerina vuoden 1989 Batman-elokuvassa. Mies ei kuitenkaan ollut ohjaaja Tim Burtonin ensisijainen vaihtoehto rooliin.

Dolph Lundgrenin tähdittämä The Punisher vuodelta 1989 on vihdoinkin julkaistu Blu-ray:na Suomessa. Voita elokuva nyt omaksesi.