Tuoreimman Evil Dead -elokuvan käsikirjoittaja ilmoitti viime viikolla, ettei sen enempää hän kuin Fede Alvarezkaan ole mukana leffan jatko-osassa – jos sitä nyt ylipäänsä tehdään. Ihan näin ei tilanne kuitenkaan ole.

Sub esittää maanantai-illan elokuvana Black Swanin. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.00 ja päättyy kello 23.15.

Vuonna 1990 valmistunut Teenage Mutant Ninja Turtles esitteli elokuvien ystäville leppoisat mutanttisankarit. Tuoreessa videosarjassa TMNT-elokuvien kohtaukset on dubattu uuteen uskoon. Todella uuteen uskoon.

Lego-palikat ovat jo valloittaneet videopelit, seuraavaksi on valkokankaan vuoro. Lego-elokuva saapuu Suomenkin teattereihin helmikuussa 2014. Uusi traileri esittelee, mitä on luvassa.

Mötley Crüesta kertova The Dirt eli Törkytehdas on rokkikirjojen klassikko. Pian se tunnetaan myös elokuvana.

Enää reilu kuukausi ja Peter Jacksonin Hobitti-trilogia jatkuu Smaugin autioittamalla maalla.

USA:n katsotuin elokuva viikonloppuna 44/2013 (1.11.-3.11.) oli scifi-seikkailu Ender’s Game. Elokuva pohjautuu Orson Scott Cardin klassikkoromaaniin.

Yle TV1 esittää maanantai-illan elokuvana Harjunpää ja pahan pappi -trillerin. Elokuva alkaa kanavalla kello 22.20 ja päättyy kello 00.00.

Nelonen esittää maanantai-illan elokuvana Pussikaljaelokuvan. Se alkaa kanavalla kello 21.00 ja päättyy kello 22.45.

Capcom juhlii parhaillaan Mega Man –pelisarjan 25:ttä syntymäpäivää – ja ketterän veikon kunniaksi onkin julkaistu oikein kaksi musiikillista albumia.

The 7th Guestin ja The 11th Hourin GoG.com/Steam-digijulkaisut saivat juuri vähän lisäselitystä! Nuo esihistorialliset, kahden vuosikymmenen takaiset CD-ROM-aikakauden alkua ja pelaamisen täydellistä mullistumista julistaneet seikkailupelit näet muistuttivat retrosetiä wanhoista hyvistä ajoista, sekä valmistivat kansaa pelisarjan uuteen tulemiseen. The 7th Guest: 3 on kieltämättä jokseenkin omintakainen nimi jatko-osalle.

FIGMA juhlistaa tänä vuonna Suomen videopelialan 30-vuotista historiaa tuoden Digiexpo-messuille peliaiheisen näyttelyn. Suomalaisen pelialan kauppojen etujärjestö kertoo, että Suomen videopelialan voidaan laskea kaupallisessa mielessä alkaneen tasan 30 vuotta sitten. Tuolloin 18-vuotias Petri Lehmuskoski perusti kahden lukiokaverinsa kanssa Suomen ensimmäisen videopeleihin ja pelilaitteiden tarvikkeisiin erikoistuneen maahantuontiyrityksen.
”Ensimmäiset Suomeen maahantuomamme pelit oli tehty ZX Spectrum -kotitietokoneelle. Toiminnan alkukipinä syntyi omasta innostuksesta pelejä kohtaan. Yksi alkuaikojen hittipeli, The Way of the Exploding Fist, jopa myöhästyi Suomen markkinoilta, koska emme omalta pelaamiseltamme muistaneet tilata sitä myyntiin ensin lainkaan”, muistelee Petri Lehmuskoski.

Viime viikolla Ryan Reynolds kertoi kauan kaivatun Deadpool-elokuvan ottaneen pikkiriikkisiä askelia eteenpäin. Nyt myös ohjaaja Tim Miller on antanut tilannekatsauksen erilaisesta supersankarielokuvasta.

Kauhuklassikoita on tällä vuosituhannella pistetty uuteen uskoon urakalla. Tänään saa ensi-iltansa uusi Carrie, eikä Stephen Kingin kierrättäminen suinkaan siihen lopu.

X-Men: Days of Future Pastista on saatu viime aikoina reippaalla kädellä uutta materiaalia. Nyt tulva jatkuu kahdella kuvalla.

X-Men: Days of Future Pastista on saatu viime aikoina reippaalla kädellä uutta materiaalia. Nyt tulva jatkuu kahdella kuvalla.

On kulunut noin vuosi siitä, kun The Walt Disney Pictures ilmoitti tekevänsä uuden Star Wars -trilogian. Kummallista kyllä, Episodi VII:lla ei vieläkään ole ensi-ilta-ajankohtaa.

On kulunut noin vuosi siitä, kun The Walt Disney Pictures ilmoitti tekevänsä uuden Star Wars -trilogian. Kummallista kyllä, Episodi VII:lla ei vieläkään ole ensi-ilta-ajankohtaa.

MTV3 esittää perjantai-illan elokuvana Chapter 27 – John Lennonin murhan. Elokuva alkaa kanavalla kello 23.05 ja päättyy kello 00.45.

MTV3 esittää perjantai-illan elokuvana Chapter 27 – John Lennonin murhan. Elokuva alkaa kanavalla kello 23.05 ja päättyy kello 00.45.

Nelonen esittää perjantai-illan elokuvana Hei, me lennetään! -komedian. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.30 ja päättyy kello 23.15.