
Olympialaiset ovat parhaillaan käynnissä Lontoossa, ja yksi kisojen maskoteista on brittiklassikko, agentti 007. Syksyllä julkaistava elokuva on saanut näkyvän paikan kisalähetysten mainoskatkoilla.

Olympialaiset ovat parhaillaan käynnissä Lontoossa, ja yksi kisojen maskoteista on brittiklassikko, agentti 007. Syksyllä julkaistava elokuva on saanut näkyvän paikan kisalähetysten mainoskatkoilla.

82-vuotias veteraani ehti jo lopettaa näyttelemisen, mutta kauaa päätös ei pitänyt. Nyt länkkäri-tähti esittää baseball-skouttia ja tietenkin isää, jolla on viileät suhteet jälkikasvuunsa.

USA:n katsotuin elokuva viikolla 30 (23.7.-29.7.2012) oli Yön ritarin paluu.

Loppuvuodesta valkokankaille saapuvasta Hobitti-elokuvasta on julkaistu kaksi uutta kuvaa Klonkusta. Toinen esittää Andy Serkinsiä motion capture -puvussa ja toinen valmista hahmoa.

Gangster Squadin ensi-ilta viivästyy puolella vuodella, koska yksi elokuva kohtauksista muistuttaa liikaa parin viikon takaista Coloradon ammuskelua elokuvateatterissa. Elokuvaan filmataan korvaava kohtaus, mutta aika ei enää riitä pitämään ensi-iltaa lokakuussa.

Lepakkomies-trilogian päänäyttämö Gotham City on nyt astetta selkeämpi, kun tapahtumapaikat näkee kartalla. Kartan tulkitseminen tapahtumia vasten vaatii kuitenkin hieman elokuvien tuntemusta.

Nintendon uusi, upea 3DS XL -konsoli tulee kauppoihin 28.7. Osallistu Domen ja Nintendon skabaan ja voita itsellesi tämä mahtava pelikone!

Maanantaina julkistettiin uudet julisteet kolmelle elokuvalle. Taken 2 on odotetun sotaisi, Piin elämä -juliste on hyvkin tuttu viime huhtikuulta.

Syyskuussa ilmestyvän elokuvan teatteriammuskelukohtaus halutaan poistaa ja mahdollisesti kuvata uudelleen. Traileri on jo vedetty levityksestä.

Robin Hood ja Gladiaattori jättää hetkeksi näyttelemisen ja keskittyy ohjaamiseen. Hicks-elokuva on ollut Crowen to do -listalla jo tovin.

Viikonloppuna nähtiin vihdoin videomateriaalia Zack Snyderin ohjaamsta, ensi kesänä ilmestyvästä Teräsmies-elokuvasta.

Christopher Nolanin ohjaama Yön ritarin paluu saapuu Suomen elokuvateattereihin perjantaina 20. heinäkuuta. Tuoreen Q & A -haastattelun toisessa osassa ääneen pääseevät etenkin Christopher Nolan ja Christian Bale.

Yön ritarin paluu saa ensi-iltansa perjantaina. Elokuvan pääosaa esittää tuttuun tapaan Christian Bale, joka on monen mielestä ainoa oikea Batman. Hän sai kuitenkin roolin aikoinaan perinteisen kaavan mukaan eli koekuvausten kautta.

Kick-Ass-sarjakuvafilmatisoinnin jatko-osan kuvaukset alkavat ensi syksynä. San Diegon Comic-Conissa uutta ParaNorman-elokuvaansa mainostanut Christopher ”Red Mist” Mintz-Plasse kertoi, mitä projektille kuuluu.

Thomas Jane esitti Marvelin väkivaltaista kostajaa, Tuomaria, vuonna 2004 ilmestyneessä The Punisher -elokuvassa. Sittemmin mies menetti roolin Ray Stevensonille, mutta nyt Jane on taas vetänyt pääkallopaidan päällensä.

Kapteeni Amerikan sooloelokuva saa jatko-osan vuonna 2014. Captain America: The Winter Soldier palauttaa ainakin nimensä perusteella valkokankaalle Kapun kaverin Buckyn, mutta muutakin mielenkiintoista on luvassa.