
Suomen katsotuin elokuva viikolla 37 (10.9-16.9.2012) oli toista viikkoa Sofi Oksasen romaaniin perustuva Puhdistus. Ensi-iltaelokuvat 3Simoa ja Moonrise Kingdom sijoittuivat listalla vaatimattomasti.

Suomen katsotuin elokuva viikolla 37 (10.9-16.9.2012) oli toista viikkoa Sofi Oksasen romaaniin perustuva Puhdistus. Ensi-iltaelokuvat 3Simoa ja Moonrise Kingdom sijoittuivat listalla vaatimattomasti.

Lasinen lapsuus -toiminta on julkaissut mainoksen, tai oikeastaan videomuotoisen tiedotteen, joka jättää pelottavuudessaan taakse valtaosan viime vuosien Hollywood-kauhusta.

Kymmenen vuotta sitten ensi-iltansa saaneen ensimmäisen Spider-Man-elokuvan pahiksena kekkuloi Willem Dafoen esittämä Vihreä menninkäinen. Superrikollinen ei muistuttanut sarjakuvaversiotaan kuin etäisesti, sillä uusi haarniska toi mieleen lähinnä Power Rangers -tv-sarjan hahmot.

Peter Jacksonin Hobitti-elokuvan ensi-iltaan on enää kolmisen kuukautta. Uusi traileri on luvassa tällä viikolla. Sitä pohjustetaan kuvakimaralla, jota tähdittävät elokuvan pääpelaajat Klonkusta kääpiöihin.

Brittiläinen scifi-sarja Blake’s 7, ”Likainen tusina avaruudessa”, saa uusintaversion Syfy-kanavalla.

José Padilhan ensi vuonna ilmestyvän Robocop-elokuvan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä Torontossa. Coming Soon -sivusto on onnistunut saamaan käsiinsä muutaman otoksen kuvauspaikalta. Kuvista selviää, miltä uuden Robocopin asu suunnilleen näyttää.

Uusi James Bond -elokuva 007 Skyfall saa ensi-iltansa tänä syksynä. Nyt on paljastettu, kuka agenttijännärin tunnuskappaleen esittää.

Sub-kanava esittää maanantai-illan elokuvana Paul Thomas Andersonin ohjaaman Boogie Nightsin. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.00.

Benedict Cumberbatchin ja Martin Freemanin tähdittämän uuden Sherlock-sarjan kolmas esityskausi on luultavasti sen viimeinen pääosan esittäjien tiukan aikataulun takia.

USA:n katsotuin elokuva viikolla 37 (10.9.-16.9.2012) oli Resident Evil -sarjan tuorein osa Retribution.

Roland Emmerichin vuonna 1998 ilmestynyt Godzilla oli niin suuri pettymys, ettei Tokion suosikkihirviö ole kehdannut näyttää naamaansa Hollywoodissa sen koommin. Pian on kuitenkin uuden yrityksen vuoro.

Tom Hardy on tänä vuonna esiintynyt peräti kolmessa elokuvassa valkokankaalla. Dome.fi:n tuoreessa haastattelussa mies kertoo urastaan ja suhtautumisestaan elokuviinsa sangen avoimesti.

Inspector Spacetime on Communityn Abed Nadir -hahmon suosikkisarja, jossa brittiläinen yllättävän tutulta vaikuttava hahmo matkustaa puhelinkopilla ajassa ja avaruudessa. Nyt netissä startanneella Untitled Web Seriesillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Inspector Spacetimen kanssa. Oikeasti.

BBC:n uudelleen käynnistämä Doctor Who -sarja starttasi seitsemännen esityskautensa syyskuun alussa Britanniassa. Matt Smithin esittämä Tohtori saa tällä kaudella seurakseen uuden kumppanin Karen Gillanin esittämän Amy Pondin ja Arthur Darvillin esittämän Rory Williamsin siirtyessä syrjään.

Vaikka kukaan ei varmaan ole kaivannut lisää Scary Movie -elokuvia valkokankaalle, jatkuu niiden virta ensi vuonna.

Pidätkö dubstepistä, musikaaleista ja rakkaustarinoista? Kas tässäpä musiikkivideo sinulle.