Christopher Nolanin suurella mielenkiinnolla odotettu Interstellar saapuu elokuvateattereihin vasta vajaan vuoden päästä. Ensimmäinen traileri on luvassa kuitenkin jo paljon aikaisemmin.

Comic Book Movies -sivustolla on julkaistu kuva The Amazing Spider-Man 2:n ensimmäisestä varsinaisesta julisteesta. Valitettavasti otos on sen verran epätarkka, ettei elokuvan hahmoista saa kunnolla selvää.

TV5 esittää perjantain myöhäisillassa Nicolas Cagen tähdittämän 8 mm – kahdeksan millimetriä. Rankahko trilleri alkaa kanavalla kello 23.35.

Michael Bayn Transformers: Age of Extinctionista on julkaistu kahdeksan uutta kuvaa. Ne osoittavat, että ainakin ohjaaja itse viihtyy elokuvansa parissa.

Tyler Durden palaa ”piristämään” päähenkilön keski-ikäistä, tylsää paskaelämää.

Kesällä 2012 julkaistussa The Amazing Spider-Manissa seikkaillut ”koripallo-Hämis” ei ollut kaikkien katsojien mieleen. Tilanne olisi voinut olla kuitenkin vielä paljon pahempi.

Jonas Jonassonin bestselleriin pohjautuva elokuva ”Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi” ei ihan pääse samoihin sfääreihin kuin ”Englantilainen joka nousi kukkulalle mutta laskeutui vuorelta”, mutta kauas ei jäädä.

Elokuvavuotta 2013 on vielä kuukausi jäljellä, mutta jo tässä vaiheessa on aika hyvin selvillä, mitkä olivat kauden pahimmat flopit.

PlayStation 4 tulee! Ja hei, sille on jopa pelejä! Ainakin siltä tuntuu, kun tsekkailemme näitä julkkariluomuksia. Toissapäivänä tutustuimme peleihin Assassin’s Creed IV, Knack ja Warframe. Eilen teoksiin Call of Duty Ghosts, Contrast ja Lego Marvel Super Heroes.
Nyt Domen PS4-julkaisupeliarvostelukoosteessa numero 3 ovat vuorossa:

Kuvagalleria Adolf Hitlereillä täydennetyistä elokuvajulisteista – neroutta vai silkkaa huonoa makua? Ehkä molempia?

Kun miettii Edgar Rice Burroughsin Tarzan-tarinoita, ei mieleen ensimmäisenä nouse avaruusolennot. Tulevassa Tarzan-elokuvassa on kuitenkin mukana vahvoja scifi-aineksia.

Tuomas Holopaisen ensimmäinen soololevy perustuu Don Rosan kirjoittamaan ja piirtämään sarjakuvaromaaniin Roope Ankan elämä ja teot.