
TV5 esittää illan elokuvana vuonna 2009 valmistuneen Public Enemiesin. Rikosdraama alkaa kanavalla kello 21.00 ja päättyy kello 23.55.

TV5 esittää illan elokuvana vuonna 2009 valmistuneen Public Enemiesin. Rikosdraama alkaa kanavalla kello 21.00 ja päättyy kello 23.55.

Fireflyn lopettaminen ennen aikojaan on eräs scifi-sarjojen katkerimpia kämmejä, mutta ilmassa on jälleen toiveita sarjan palaamisesta aalloille – tällä kertaa animaatiomuodossa.

Uusia Marvel-elokuvia ei ole luvassa ennen vappua 2013, joten suurimmat supersankarifanit joutuvat turvautumaan liikkuvan kuvan nälässään animaatioihin. Niitä on jo tarjolla pilvin pimein ja ensi vuonna luvassa on lisää.

Uusi Masters of the Universe -elokuva on yksi Hollywoodin ikuisuusprojekteista, josta ei tunnu tulevan valmista sitten millään. Yritys on kuitenkin kova. Tuorein käänne Mattelin lelujen filmatisoinnissa on uuden käsikirjoittajan pestaaminen.

Hetkinen, eivätkö naiset siihen aikaan kuusta aina ratsasta, riippuliidä ja biletä holtittomasti? Eivätkö mainokset olekaan totta?

Ryhmä-X:n ja Ihmenelosten filmatisointioikeudet omistava 20th Century Fox kiinnitti hiljattain sarjakuva-alan tähtinimen Mark Millarin supersankarielokuviensa kummisedäksi. Nyt Millar on kommentoinut pestiään.

Sylvester Stallonen The Expendables -elokuvat ovat kolahtaneet Hollywoodissa selvästi kovaa. Tekeillä on nimittäin jo kaksi eri ”naisten The Expendablesia”.

Thor nakkoo Mjölnir-vasaraansa valkokankaalla taas vuoden päästä, kun Thor: The Dark World saa ensi-iltansa. Elokuvan tarinasta on nyt julkaistu virallinen synopsis, joka valottaa ukkosenjumalan tulevia edesottamuksia.

Paristakin lykkäyksestä kärsinyt Nightwish-elokuva Imaginaerum pääsee vihdoinkin valkokankaalle. Elokuvasta on nyt julkaistu uusi kokopitkä traileri, joka avaa elokuvan juonta ja visuaalista ilmettä aivan uudella tavalla.

Cinemarcado-lehti on julkaissut liudan uusia kuvia Peter Jacksonin Hobitti-trilogian avausosasta Odottamaton matka. Niissä esiintyy muiden muassa Elijah Woodin Frodo, jolla on elokuvassa pieni rooli.

Uusi Judge Dredd -elokuva Dredd 3D saa kantaesityksensä Suomessa Night Visions -festivaaleilla 31. lokakuuta. Pitkään pelättiin, että tämä olisi ainoa mahdollisuus nähdä elokuva valkokankaalla, mutta ihan näin kehno ei tilanne kuitenkaan ole.

Supersankareista suurimmat, Teräsmies ja Hämähäkkimies, kohtaavat pian yhteisessä elokuvassaan. Koska hahmojen filmatisointioikeudet omistavat Warner Bros. Pictures ja Sony Pictures ovat kilpailijoita, tapahtuu kohtaaminen luonnollisesti pornoilun merkeissä.

Star Wars on monille kuin uskonto (ja Jedi-kirkon jäsenille se on uskonto), joten miltä näyttäisivät elokuvien sankarit keskiaikaisen uskonnollisen taiteen tyyliin kuvattuina.

Hugo Weaving esitti viime vuonna ilmestyneessä Captain America: The First Avenger -elokuvassa roistoa nimeltä Punakallo. Jatkossa Weaving ei kuitenkaan hahmoa esitä – ei ainakaan, mikäli hän saa asiasta päättää.

007 Skyfallista on julkaistu kolmas kohtausnäyte. Tällä kertaa James Bond joutuu taas uuteen vaaratilanteeseen, kun… Tai no, katsokaa itse!
.jpg)
Robotit eivät ole kovin hyviä improvisoimaan, mutta entä jos niille antaisi klemmarin ja takatukan?

Uudesta Evil Dead -elokuvasta esiteltiin uutta materiaalia viime viikonloppuna New Yorkin Comic-Conissa. Materiaalista on päätynyt nettiin suttuinen videotallenne, joka paljastaa kuinka hurjasta kauhurainasta oikein on kyse.

Kauhu-, fantasia- ja kulttielokuviin keskittyvän Night Visions -festivaalin lipunmyynti käynnistyi viikonloppuna räjähdysmäisesti. 31.10.-4.11.2012 Helsingissä järjestettävän festivaalin näytöksiin ja sitä edeltävän viikon Night Visions -tapahtumiin on nyt myyty ennakkoon lähes 3500 lippua.