
Konseptiasteella oleva The Shadow Cabal -tv-sarja lupaa tarjota roolipelaajille tuttua rehellistä perusfantasiaa.

Konseptiasteella oleva The Shadow Cabal -tv-sarja lupaa tarjota roolipelaajille tuttua rehellistä perusfantasiaa.

Buffy the Vampire Slayerista tuttu Joss Whedon muistuttaa, että ääni Mitt Romneylle on ääni zombie-holocaustille!

The Amazing Spider-Man julkaistaan ensi viikolla Suomessa. Blu-ray sisältää runsaasti poistettuja ja vaihtoehtoisia otoksia, joita elokuvateatteriversiossa ei nähty. Nyt ne on julkaistu myös YouTubessa. Asialla on nimimerkki (?) Chuck Norris.

Kuka olisi arvannut, että Googlen algoritmeissä asuu runoilija? Etkö usko? Tsekkaa Googlen runousoppi -blogi.

Onko hauskaa katsoa, kun veri lentää ja ihmiset kuolevat? Tosielämässä ei, Dreddiä katsoessa kyllä! Suomessa rajattuun levitykseen saapuva sarjakuvafilmatisointi on hiukan pöhkö, mutta myös yksi vuoden 2012 viihdyttävimmistä elokuvista.

Quentin Tarantinon seuraava elokuva Django Unchained saa ensi-iltansa tammikuussa. Tuoreimpien tietojen mukaan elokuva saattaa olla osa samaa trilogiaa kolmen vuoden takaisen Inglourious Basterdsin eli Kunniattomien paskiaisten kanssa.

Captain America: The First Avenger saa jatko-osan keväällä 2014. Elokuvan pahiksen rooliin on nyt valittu The Greysta ja Warriorista tuttu Frank Grillo.

Robert Rodriguezin ja Frank Millerin Sin City: A Dame To Kill For -elokuvan kuvaukset alkoivat sunnuntaina Austinissa. Elokuvaan on kiinnitetty kaksi uutta näyttelijää: Jaime King ja Jamie Chung.

Suomen katsotuin elokuva viikolla 43 (22.10.-28.10.2012) oli odotetusti Sam Mendesin ohjaama James Bond -seikkailu 007 Skyfall.

Ensi kesänä ilmestyvästä The Wolverinesta on julkaistu elokuvan Japani-teemaa mukaileva juliste. Ohjaaja James Mangold ja pääosan esittäjä Hugh Jackman ovat myös kertoneet uusia yksityiskohtia ahmamutantin sooloseikkailusta.

Joss Whedonin S.H.I.E.L.D. -sarjaan on vahvistunut toinenkin näyttelijäkiinnitys agentti Phil Coulsonia näyttelevän Clark Greggin rinnalle.

Mexico Citystä kotoisin oleva taiteilija Pedro Reyes muutti lähes 7000 asetta instrumenteiksi.

Mikä saa ihmiset pukeutumaan lempparisarjojensa tai -peliensä hahmoiksi ja upottamaan kymmeniä tai satoja tunteja pukunsa tekemiseen?

Game of Thrones -televisiosarja oli vähällä päätyä elokuvaksi, joka olisi typistänyt kirjojen tarinaa rankalla kädellä.