
Doctor Who -sarjasta parhaiten tunnettu David Tennant astuu mukaan Star Wars: The Clone Wars -sarjaan.

Doctor Who -sarjasta parhaiten tunnettu David Tennant astuu mukaan Star Wars: The Clone Wars -sarjaan.

AVA esittää illan elokuvana vuonna 1993 valmistuneen trillerin Rankka päivä. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.00 ja päättyy kello 23.05.

Puheet Dwayne ”The Rock” Johnsonin Hercules-roolista ovat kiertäneet jo jonkin aikaa, mutta nyt aiheesta on saatu tarkempaa tietoa.

Uusi James Bond –elokuva 007 Skyfall on noussut kahdessa viikossa Suomen vuoden 2012 katsotuimmaksi elokuvaksi.

Battlestar Galactican tuottaja/kehittäjä Ron Moore käsikirjoittaa Outlander-kirjoihin perustuvan draamasarjan.

Internetissä kiersi hiljattain uutinen, jonka mukaan Michael Bay haluaisi Mark Wahlbergin Transformers 4:n pääosaan. Tämä tieto ei pitänyt paikkaansa, mutta huhu sai aikaan hupaisan käänteen elokuvan roolitustyössä.

Perjantaina saa ensi-iltansa Jake Gyllenhaalin tähdittämä Poliisit eli End of Watch. Los Angelesin lainvalvojat on jo aika kulunut aihe, onko siitä saatu mitään kiinnostavaa irti?

Ensi vuonna on luvassa uusi Jurassic Park -elokuva, mutta valitettavasti se ei ole Jurassic Park 4. Sen sijaan teattereihin saapuu ensimmäisen dinoseikkailun 20-vuotisjuhlan kunniaksi sen 3D-formaattiin päivitetty versio.

Robert Rodriguezin Machete Kills -elokuva saapuu teattereihin ensi vuonna. Nyt räävittömän toimintarainan jatko-osasta on julkaistu uusi promokuva, jota tähdittää aikoinaan Spy Kids -elokuvilla breikannut Alexa Vega.

Nelonen esittää Toimintaitorstai-elokuvanaan vuonna 2010 valmistuneen Kick-Assin. Supersankariparodia alkaa kanavalla kello 21.30 ja päättyy kello 23.50.

Poliisit-elokuvan alku saattaa pelästyttää herkimmät. Käynnissä on takaa-ajo Los Angelesissa ja Jake Gyllenhaalin esittämä Brian Taylor latelee siihen päälle monologin, johon on klimppiytynyt enemmän kliseitä kuin viikon vanhaan kanakeittoon. Taasko yksi kuvaus siitä, miten rankkaa univormupukuisten elämä on jättikaupungin kaduilla? Juu, mutta yllättävän vetoava sellainen.

Yllätyitkö, kun American Beautysta tuttu Sam Mendes ryhtyi James Bondin ohjaajaksi? Se oli kuulkaas pientä. Miestä nimittäin kosiskeltiin myös supersankarispektaakkeli The Avengersin puikkoihin projektin varhaisessa vaiheessa.

Yllätyitkö, kun American Beautysta tuttu Sam Mendes ryhtyi James Bondin ohjaajaksi? Se oli kuulkaas pientä. Miestä nimittäin kosiskeltiin myös supersankarispektaakkeli The Avengersin puikkoihin projektin varhaisessa vaiheessa.

Tarina tähän mennessä: The Walt Disney Company osti Lucasfilmsin George Lucasilta ja päätti tehdä uuden Star Wars -trilogian. Mitä seuraavaksi?

Collider-sivusto haastatteli hiljattain The Amazing Spider-Manin ohjaaja Marc Webbiä. Juttutuokio keskeytyi, kun seittisingon yhdessä Steve Ditkon kanssa luonut Stan Lee osui paikalle.

Peter Jacksonin Hobitti-elokuvatrilogian ensimmäinen osa Hobitti – Odottamaton matka saa Suomen ensi-iltansa 12. joulukuuta. Elokuvan lipunmyynti alkaa lauantaina 24. marraskuuta.

The Walking Dead -sarjakuvan luoja Robert Kirkman pääsee hengestään zombien käsissä.