Telltalelta turha odottaa King’s Quest -uudelleenlämmittelyä

Telltale Games on tämän hetken ehkä paras seikkailupelistudio, joka on uusien tuotosten lisäksi tehnyt kunniaa myös Sam & Maxin ja Monkey Islandin kaltaisille klassikoille. Kun firma ilmoitti vuonna 2011 hankkineensa oikeudet King’s Quest -pelisarjaan, moni ilahtui. Valitettavasti uutta King’s Questia odottavat joutuvat kuitenkin nyt pettymään.

Lue koko juttu, Kommentit

Uuteen Thiefiin ei ole tulossa kilpailullista moninpeliä

Moninpeli pitää nykyään löytyä pelistä kuin pelistä, siitä huolimatta, että se on usein väkinäistä ja päälle liimattua hupia yksinpelattaviksi tarkoitetuissa teoksissa. Viime aikoina soolokokemuksina loistaneista pelisarjoista muun muassa God of War ja Tomb Raider ovat esitelleet myös moninpelikomponentin. Odotettu uusi Thief-peli ei kuitenkaan tule liittymään tähän seuraan.

Lue koko juttu, Kommentit

Square Enixin tuore pomo lupaa myllätä firman uuteen uskoon

Square Enix on paininut taloudellisissa vaikeuksissa jo pitkään. Melko suorana seurauksena tästä firman toimitusjohtaja Yoichi Wada sai hiljattain kenkää. Tilalle valittu Yosuke Matsuda on nyt kertonut sijoittajille, minkälaisilla toimenpiteillä Square Enix käännetään taas voitollisesti.

Lue koko juttu, Kommentit

EA-pomon mukaan mikromaksut ovat kuluttajien valinta

Mikromaksut ja ilmaispelaaminen, jos ilmaiseksi voidaan kutsua mallia, jossa menestyminen vaatii joko tuhottomasti aikaa tai taloudellista panostusta, ovat nykyajan peli-ilmiöitä. Kaikkia malli ei miellytä ja mikromaksuista kitistäänkin joidenkin tahojen toimesta voimakkaasti. EA-pomo Nick Earlin mukaan kyseessä on kuitenkin äänekäs vähemmistö.

Lue koko juttu, Kommentit

GTA V sai virallisen kansikuvan – tyyli tuskin yllättää

GTA V

Rockstar Gamesin lippulaivasarjan seuraava osa, Grand Theft Auto V on eittämättä yksi tämän vuoden odotetuimmista pelijulkaisuista. Alun perin kesälle uumoiltu julkaisu puskettiin syksyyn, syynä kuulemma halu viilata pelistä mahdollisimman hyvä. Lykkäys tuli valtavana pettymyksenä varsin monelle pelaajalle.

Lue koko juttu, Kommentit

Creative Assemblyltä ilmainen moninpelattava Total War -peli

1

Erinomaisesta Total War -pelisarjasta tuttu Creative Assembly laajentaa pian reviiriään aivan uuteen suuntaan. Total Warithan ovat pääasiassa yksinpeliin keskittyviä keskiraskaita strategiajytkyjä, joiden moninpeliominaisuudet ovat jääneet enemmän kuriositeetin rooliin. Total War: Arena muuttaa tämän.

Diablo III -ohjaaja myöntää: huutokauppa satutti peliä pahasti

Diablo III oli ja on yhä erinomainen peli, mutta kaikki odotetun toimintaroolipelin ratkaisut eivät miellyttäneet osaa pelaajista. Yksi näistä ristiriitaisista ominaisuuksista on pelin esinehuutokauppa, joka on monen mielestä pilannut koko pelin. Jo toisiin hommiin siirtynyt pelin alkuperäinen ohjaaja Jay Wilson on yllättäen asiasta samaa mieltä.

Lue koko juttu, Kommentit

Pelikehittäjät saivat jo Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslasinsa

Kaikista uusien laitteiden kehittämiseen tähtäävistä Kickstarter-projekteista Oculus Rift on selvästi yksi mielenkiintoisimmista, ellei jopa mielenkiintoisin. Kysehän on virtuaalitodellisuuslaseista, joiden avulla pelaaja saadaan imaistua sisälle pelimaailmaan ennennäkemättömällä tavalla.

Lue koko juttu, Kommentit

Psykopaatti-Krieg on Borderlands 2:n uusi pelattava hahmo

Borderlands 2 on peli, joka on todellakin saanut aimo annoksen lisäsisältörakkautta. Luvatun ja kohta toteutuneenkin neljän juonipohjaisen lisäseikkailun ohella peliin on julkaistu myös muuta mukavaa, kuten esimerkiksi Mechromancer-lisähahmo. Nyt pelattavien hahmojen määrä kasvaa kuuteen.

Lue koko juttu, Kommentit

Saint’s Row -kehittäjät eivät ole huolissaan GTA V:n julkaisuajankohdasta

Volitionin huikean koominen Saint’s Row -pelisarja saa jatkoa tämän vuoden elokuussa. Voisi kuvitella, että Rockstar Gamesin ilmoitus lykätä GTA V:n julkaisua vain alle kuukauden päähän seuraavasta Saint’s Row -julkaisusta olisi saanut polvet tutisemaan Volitionilla. Ovathan molemmat pelit kuitenkin avoimeen maailmaan sijoittuvia seikkailuja ja Saint’s Row on joidenkin mielissä näyttäytynyt jopa GTA-kopiona.

Lue koko juttu, Kommentit

Itsenäistä DayZ:aa on turha odottaa ennen kesää

DayZ

Hurjan suosion kerännyt DayZ-modi oli yksi viime vuoden iloisimmista peliyllätyksistä. DayZ poiki suunnitelman itsenäisestä pelistä, jonka piti alun perin ilmestyä jo ennen joulua. Kuten suunnitelmille niin usein käy, tästä aikataulusta livettiin eikä peliä ole odotettavissa vielä hetkeen.

Lue koko juttu, Kommentit

Starcraft 2: Heart of the Swarm (Mac, PC)

Kolmisen vuotta sitten julkaistu StarCraft 2: Wings of Liberty oli vaatimattomasti lajityyppinsä ehkä kirkkain helmi. Moneen kertaan nähty kaava tehtynä paremmin kuin koskaan aiemmin. Ei ihme, että lisälevyltä odotettiin paljon.

Tiukasti ihmisten joukossa vietetyn ensimmäisen kampanjan jälkeen pelaajat asetetaan tällä kertaa aivan erilaisen haasteen eteen. Ohjattavana on nimittäin hyönteismäinen zerg-muukalaisrotu, jonka tavoitteena ei ole sen vähempää kuin universumin herruus. Mutta Heart of the Swarm käsittelee ensisijaisesti kostoa.

Deus Ex: Human Revolutionin Wii U -versio korjaa pelin pahimman mokan

Deus Ex: Human Revolutionin Wii U -versiosta on huhuiltu jo jonkin aikaa. Mass Effect 3:n Wii U -version kehittäjä Straight Right on työskennellyt merkittävän Square Enix -pelin parissa, eikä ole tarvinnut olla kummoinen salapoliisi arvatakseen, että kyse on Deus Ex:stä. Nyt peli on vihdoin julkistettu ja ennakkotietojen perusteella kyseessä näyttäisi olevan pelin selvästi paras versio.

Lue koko juttu, Kommentit

Lara Croft on tappanut jo yli 5 miljoonaa peuraa

Uusi Tomb Raider on ehkä vuoden tähän mennessä paras peli. Myös pelaajat ovat ottaneet Lara Croftin ensimmäisen oikean seikkailun vastaan innostuneesti, mikä on vain ja ainoastaan oikein. Lara Croftin housuissa onkin tehty hurja määrä mielenkiintoisia asioita, mikä selviää myös pelin tekijöiden keräämistä tilastoista.

Lue koko juttu, Kommentit

Kuka oikein ostaa kaiken maailman eurosimulaattoreita?

Eurosimulaattorit, nuo tosipelaajien naureskelun kohteet, ovat kummastuttaneet Domenkin toimitusta useaan kertaan. Kuka ihme näitä trukkisimulaattoreita, lakaisukonesimulaattoreita ja rekkahuristeluita oikein ostaa? Gamasutra päätti selvittää asian ja otti haastattelun kohteeksi rekkasimulaattoreita väsäävän SCS Softwaren ja Farming Simulatoreista tutun Giants Softwaren.

Lue koko juttu, Kommentit