
Ubisoft on vahvistanut julkaisevansa Assassin’s Creed: Liberation HD:n PC:lle, Playstation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Ubisoft on vahvistanut julkaisevansa Assassin’s Creed: Liberation HD:n PC:lle, Playstation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Ubisoft Montpellier kehittää ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvaa peliä, joka kertoo viidestä kohtalon yhteen tuomasta ihmisestä ja näiden koirasta.

Rayman Legends putkahti konsoleille ja seuraavaksi vuorossa on Rayman Fiesta Run mobiilialustoille. Julkaisu tapahtuu vielä tänä syksynä.

Muutaman vuoden takainen strategiapläjäys EndWar on tekemässä toista tulemista, mutta ei konsoleilla, vaan verkkoselaimissa.

Konsoleille ja PC:lle loppuvuodesta saapuva Assassin’s Creed IV saa rinnalleen erillisen mobiilipelin nimeltä Assassin’s Creed: Pirates.

Trials-sarja jatkuu kahden uuden pelin voimin. Trials Fusion on konsolipeli, kun taas Trials Frontier julkaistaan puhelimille ja tableteille.

Peli hakee vaikutteensa vanhoista Final Fantasyista ja yhdistää ne maalaukselliseen, satumaiseen kuvitukseen.

Studion perustajajäseniin kuuluu muun muassa Biowaren, Volitionin ja Relicin veteraaneja. Ryhmän ensimmäinen yhteinen peli on The Long Dark.

Ostopäätöstä vielä arvuuttelevat pääsevät kokeilemaan peliä maksuttoman demon puitteissa. Demo on saatavilla Xbox Livestä – tosin toistaiseksi vain Gold-jäsenille.

Lopulliset speksit suosittelevat Windows 8:aa ja kolmen gigan näyttömuistilla varustettua tehonäytönohjainta. Levytilaa on syytä varata 30 gigatavua.

Suositusta testiohjelmasta on nyt julkaistu omat versiot iOS-, Android- ja Windows-pohjaisille laitteille. Tehovertailu alkakoon.

Poimi viisi mielestäsi peliä ja säästä jopa 80 prosenttia. Mukana ovat muun muassa Alan Wake, Torchlight, Lucius ja Amnesia: The Dark Descent.

Final Fantasy XIV: A Realm Rebornin Playstation 3:lle hankkivat voivat myöhemmin siirtyä pelaamaan peliä Playstation 4:llä ilman lisäkustannuksia.

Suda51 paljasti seuraavan projektinsa Sonyn lehdistötilaisuudessa Tokiossa. Peli on nimeltään Lily Bergamo, ja se julkaistaan Playstation 4:lle ensi vuonna.

GTA V on yksi kaikkien aikojen kalleimmista viihdetuotannoista. Edelle jää vain vain Pirates of the Caribbean: At World’s End.

Sarjan aiemmasta osasta Guilty Gear 2: Overturesta poiketen Xrd: Sign palaa mätkintöjen kaksiulotteisille juurille.

Kyseessä ei selvästikään ole Dragon’s Dogman jatko-osa, kuten alkujaan ounasteltiin, vaan pikemminkin jotain Dragon’s Dogman ja Assassin’s Creedin väliltä.

Jalkapallosarjan uusinta versiota päästään ihmettelemään huomenna, kun EA julkaisee demon PC:lle, Playstation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Sony julkisti PS Vita TV -nimisen minikonsolin, joka pyörittää Vitan pelejä ja palveluita. Laite julkaistaan ensin Japanissa.

Sony vahvisti lehdistötilaisuudessaan Tokiossa, että Japanin-julkaisu tapahtuu vasta helmikuussa 2014. Länsimaat saavat siis konsolin ensin.

Uusi malli on 20 prosenttia ohuempi ja 15 prosenttia kevyempi kuin nykyinen malli. Se julkaistaan ainakin Japanissa kuukauden kuluttua.