
Meistä monet janoavat uutta Burnout-peliä. Criterion Games on kertonut jo aiemmin, että heillä on työn alla jotain, joka ei ole ainakaan Need for Speed.

Meistä monet janoavat uutta Burnout-peliä. Criterion Games on kertonut jo aiemmin, että heillä on työn alla jotain, joka ei ole ainakaan Need for Speed.

Meistä monet janoavat uutta Burnout-peliä. Criterion Games on kertonut jo aiemmin, että heillä on työn alla jotain, joka ei ole ainakaan Need for Speed.

Tuoreeltaan saamiemme tietojen mukaan South Park: The Stick of Truth julkaistaan PC:lle, Xbox 360:lle ja Playstation 3:lle 12. päivä joulukuuta.

Tuoreeltaan saamiemme tietojen mukaan South Park: The Stick of Truth julkaistaan PC:lle, Xbox 360:lle ja Playstation 3:lle 12. päivä joulukuuta.

Maanantaina julkistettuun SteamOS-käyttöjärjestelmään perustuvia pelikoneita – tai virallisemmin Steam Machineita – aletaan julkaista vuoden 2014 alusta lähtien.

Gamereactor järjestää Rockstarin ja pelin kotimaisen levittäjän 3HD:n kanssa mahtavan kilpailun, jossa voi voittaa Grand Theft Auto V -pelin ja tavarapalkintoja.

The Bank Heist -niminen bonustehtävä on hatunnosto Thief II: The Metal Agen pankkikeikalle. Sen luvataan tarjoavan runsaasti haastetta ja ainutkertaista loottia.

Cowen & Companyn analyytikko Doug Creutz uskoo, että Grand Theft Auto V voi myydä jopa 25 miljoonaa kappaletta ensimmäisen vuotensa aikana.

Mario heittäytyy taas turreilemaan Super Mario 3D Worldissa tanuki-puvun voimin. Nyt tätä juhlistetaan myös erityisellä patsaalla.

GRTV haastatteli Dead Rising 3:n tuottajaa Jason Leighiä Gamescomissa Xbox Onen odotetusta zombiseikkailusta.

Flying Wild Hogin uudelleentulkinta vanhan koulun Shadow Warriorista ilmestyy huomenna Steamiin. Saints Row IV:n omistajille on luvassa bonusase.

Helsinkiläinen pelistudio Housemarque kehittää PS4-julkasupeli Resogunin lisäksi toistakin peliä Sonylle. Kolmantena projektina on mobiilipeli iOS:lle.

Joseph Staten on ilmoittanut poistuvansa Bungielta, mikä päättää hänen 15-vuotisen uransa Destinyä kehittävällä studiolla.

Giant Bomb väittää, että EA:n Frank Gibeau on paljastanut Applen maksaneen EA:lle Plants vs Zombies 2:n Android-version viivästämisestä.

FIFA 14 ilmestyy kauppoihin huomenna torstaina. GRTV tarjoaa peliin pikaisen vilkaisun Espanjan perinteisen kansallisderbyn, El Clásicon, merkeissä.

Paradoxin viimeisin strategiajalokivi Europa Universalis IV on saanut roiman päivityksen, joka korjaa valtaisan määrän ongelmia ja lisää peliin uusia ominaisuuksia.

DualShockers kertoo, ettei Nintendo aio päästää Sonyn osuutta käsikonsolimarkkinoista kasvamaan Japanissa ilman pientä vastustusta.

Näytönohjainvalmistaja Nvidian mukaan konsolit ovat pysyvästi jääneet jälkeen grafiikkapiirien kehityksessä. Syitä on kaksi: raha ja laitteiden koko.

Everquest Nextin kehitystyötä ohjaava David Georgeson kertoo mitä tulevaisuus tuo tullessaan yhdelle MMORPG-kentän legendaarisista nimikkeistä.

Katkon aikana käyttäjät eivät pysty kirjautumaan sisään tai käyttämään tilinhallintaa. Myös PS Store ja PS Home ovat poissa käytöstä.

Odotettujen Xbox One -pelien lisäksi horisontissa siintää myös ns. erikoisempia tapauksia. Näihin kuuluu D4: Dark Dreams Don’t Die.