
Klassikkostudio Cyan, joka tunnetaan mm. Mystistä sekä Rivenistä, on astunut uudelle aikakaudelle hakemalla rahoitusta uutuudelleen Kickstarterin avulla.

Klassikkostudio Cyan, joka tunnetaan mm. Mystistä sekä Rivenistä, on astunut uudelle aikakaudelle hakemalla rahoitusta uutuudelleen Kickstarterin avulla.

Halloween lähestyy, ja sekä aaveet että kummitukset valmistautuvat juhliin. Myös Oculus Rift -kauhupeli Alone on noussut kummittelemaan Kickstarteriin.

Microsoft ja Turn 10 ovat julkaisseet listan Forza Motorsport 5:een tähän mennessä julkistetuista ajoneuvoista. Lista on jo nykyiselläänkin muhkea.

Bugi ilmenee Lumiose Cityssä, ja Nintendo kehittää siihen parhaillaan ratkaisua. Korjauksen on määrä valmistua lähiaikoina.

Myös fyysinen PC-versio ja Nintendo 3DS:n Blackgate lipsahtavat marraskuun puolelle. Muille alustoille Batman liihottelee ajallaan 25. lokakuuta.

Rockstar on julkaissut GTA Onlineen uuden päivityksen, joka on saatavilla nyt sekä Playstation 3:lle että Xbox 360:lle. Lue, mitä päivitys pitää sisällään.

2K ei ole kommentoinut irtisanomisten laajuutta, mutta se vahvistaa virallisessa tiedotteessaan, että väkeä vähennetään.

Microsoft on ilmoittanut jatkavansa Games with Gold -tarjoustaan toistaiseksi. Kesällä alkaneen tarjouksen oli alkujaan määrä pyöriä puoli vuotta.

Nintendo on paljastanut julkaisupäivän Segan kehittämälle, Marion ja Sonicin tähdittämälle talviolympialaispelille.

Heroes of the Storm kerää Blizzardin pelisarjojen suurimmat sankarit ja konnat yhteen suureen MOBA-mättöön.

Suora Skylanders Swap Force -lähetys alkaa kello 14. Lähetystä seuraamalla ja keskusteluun osallistumalla voi voittaa pelin aloituspakkauksen.

Playstation 4:n julkaisupeliksi kaavailtu Driveclub-autopeli myöhästyy vuoden 2014 puolelle.

FIGMA:n Suomen myydyimpien pelien listan kärkisijasta käydään kiivasta taistelua Grand Theft Auto V:n ja uusien Pokémon-pelien välillä.

FIGMA:n Suomen myydyimpien pelien listan kärkisijasta käydään kiivasta taistelua Grand Theft Auto V:n ja uusien Pokémon-pelien välillä.

2K Sports tarjoaa esimakua uuden sukupolven grafiikoista OMG-nimisellä trailerilla. Studion mukaan video sisältää pelikuvaa PS4:ltä.

2K Sports tarjoaa esimakua uuden sukupolven grafiikoista OMG-nimisellä trailerilla. Studion mukaan video sisältää pelikuvaa PS4:ltä.

Grand Theft Auto V:n julkaisu ajoi Yhdysvaltain pelimarkkinat syyskuussa 27 prosentin kasvuun, ja pelin ympärille tehty bundle-tarjous pönkitti myös PS3:n kauppaa.

Grand Theft Auto V:n julkaisu ajoi Yhdysvaltain pelimarkkinat syyskuussa 27 prosentin kasvuun, ja pelin ympärille tehty bundle-tarjous pönkitti myös PS3:n kauppaa.

Warner Bros siirtää pelit Steamiin, jotta niiden toiminta ei estyisi Games for Windows Liven sulkeutuessa ensi kesänä.

Warner Bros siirtää pelit Steamiin, jotta niiden toiminta ei estyisi Games for Windows Liven sulkeutuessa ensi kesänä.

Legendaarinen shoot ’em up on hyväksytty Steamiin yhdessä Fester Mudd: Curse of the Goldin, Fran Bowin ja Neverending Nightmaresin kanssa.