
Playstation 4 julkaistiin Yhdysvalloissa viime viikolla, ja se ehti myydä ensimmäiset miljoona kappalettaan jo yhden päivän aikana. Nyt konsolia jonotetaan.

Playstation 4 julkaistiin Yhdysvalloissa viime viikolla, ja se ehti myydä ensimmäiset miljoona kappalettaan jo yhden päivän aikana. Nyt konsolia jonotetaan.

ArenaNet on pistänyt kasaan uuden korean ja elokuvallisen trailerin Fractals of the Mists -laajennuksesta Guild Wars 2:een.

Ninja Theory kertoi Helsingissä pidetyssä Slush-tapahtumassa, että he jättävät konsolikehityksen taakseen ja siirtyvät mobiili- ja tablettipuolelle.

Gearbox Software on pukannut uutta lisäsisältöä Borderlands 2:een tukevaa tahtia, eikä meno näytä hyytyvän.

Microsoftin Phil Spencer on vihjaillut tuoreessa haastattelussa, että Remedyn Xbox One -megaprojektista Quantum Breakistä nähdään jotain uutta VGX-gaalassa.

Zenimax Online Studios on julkaissut Tamrielin kartan, joka sallii joihinkin osiin zoomailemisen.

Team Fortress 2 on saamassa uutta sisältöä Two Cities Updaten muodossa, joka keskittyy erityisesti pelin Mann vs Machine -moodiin.

Vaikuttaa siltä, että Lara Croftin seikkailut ovat taas saamassa jatkoa, sillä Square Enix on rekisteröinyt Lara Croft: Reflectionsin.

Spelunkyä PC:llä pelaavat tietävät jo päivittäisistä haasteista, joiden avulla haastavuuden ruuvia väännetään entistäkin tiukemmalle siinä lahossa lankussa joka on pelaajan mieli.

EA ei halua tällä hetkellä tehdä Battlefield-sarjastaan vuosittaista peliä sen suurimman kilpailijan Call of Dutyn tapaan.

Tearawayn uusi traileri esittelee meille kuinka taikuus tapahtuukaan pelin kehittäneellä Media Moleculella.

EA:n Blake Jourgensen on kertonut UBS Global Technology -konferenssissa, ettei julkaisija aio tuottaa lisenssipelejä tulevista Star Wars -elokuvista.

Sankei News kertoo Japanin poliisin pidättäneen 25-vuotiaan miehen, joka uhkasi kahta Nintendo-pomoa kuolemalla.

Forza Motorsport 5 näyttää odotetusti nousevan Xbox Onen julkaisuvalikoiman helmeksi. Mutta ovatko tyyriit mikromaksut kotonaan tällaisessa pelissä?

Forza Motorsport 5 näyttää odotetusti nousevan Xbox Onen yksinoikeusvalikoiman parhaimmaksi palaksi.

Xbox/PC-yksinoikeus Titanfall julkaistaan vasta ensi vuoden maaliskuussa, mutta EA on jo varma sen poikivan jatko-osia.

Xbox/PC-yksinoikeus Titanfall julkaistaan vasta ensi vuoden maaliskuussa, mutta EA on jo varma sen poikivan jatko-osia.

Gothamissa tapahtuu ensi maanantaina 25. lokakuuta. Osallistumalla voi voittaa esimerkiksi Season Passin tai eksklusiivisen pressikitin.

Gothamissa tapahtuu ensi maanantaina 25. lokakuuta. Osallistumalla voi voittaa esimerkiksi Season Passin tai eksklusiivisen pressikitin.

Panzer General Online tarjoaa strategista sodankäyntiä ryyditettynä korttipeleistä tunnetuille mekaniikoilla. Nyt sinäkin voit päästä mukaan pelin suljettuun betaan.

Panzer General Online tarjoaa strategista sodankäyntiä ryyditettynä korttipeleistä tunnetuille mekaniikoilla. Nyt sinäkin voit päästä mukaan pelin suljettuun betaan.