
Tukholmalainen Fredrik Brolin on voittanut paikan Viaplayn pelikokeilussa, jossa tämä pääsee pelaamaan Circuit de Barcelona-Catalunyan kurveissa 200 kilometrin vauhdissa.

Tukholmalainen Fredrik Brolin on voittanut paikan Viaplayn pelikokeilussa, jossa tämä pääsee pelaamaan Circuit de Barcelona-Catalunyan kurveissa 200 kilometrin vauhdissa.

Xbox One on myynyt raporttien mukaan noin 150 000 kappaletta Britanniassa 48 tunnissa. Xbox 360 pystyi samassa ajassa vain 70 000 kappaleeseen.

Ubisoft julkaisee Assassin’s Creed: Piratesin joulukuun viides päivä tableteille ja “paremman tason” älypuhelimille. Peli julkaistaan sekä iOS- että Android-puolelle.

TT Games ja Warner Bros. Interactive Entertainment jatkavat Lego-myllyn jurnuttamista myös ensi vuonna, tällä kertaa Peter Jacksonin Hobitti-leffojen voimin.

Kehittäjä Bright Future on ilmoittanut, että lokakuussa ilmestynyt FIFA Manager 14 jää sarjansa viimeiseksi peliksi.

Xbox One julkaistiin joissakin Euroopan maissa viime perjantaina, mutta siitä on jo nyt löytynyt levyasemaongelmien lisäksi myös perustavanlaatuisempi pulma.

Kingdoms of Amalur: Reckoningia sekä Copernicus-verkkoroolipeliä kehittäneen ja sittemmin kaatuneen 38 Studiosin jäämistö kiinnostaa ostajia, huutokauppaaja kertoo.

Square Enix kertoo Final Fantasy XIV: A Realm Rebornin foorumeilla pelin saavan huomattavan päivityksen ensi kuussa.

Assassin’s Creed IV: Black Flagin tuottaja Sylvain Trottier on kertonut Ubisoftin blogissa siitä, kuinka tärkeää PC-versioihin panostaminen on, myös konsoliversioiden kannalta.

FIFA 14 on palannut seitsemän viikon sivupolun kautta takaisin Britannian pelilistan kärkeen, luonnollisesti kiitos Xbox Onen julkaisun.

505 Games on paljastanut haastattelussa, että Terraria julkaistaan PS Vitalle neljäs päivä joulukuuta.

Myöskään Xbox One ei ole selvinnyt julkaisustaan ilman joitakin lastentauteja. Microsoftin mukaan ongelmat koskevat vain pientä osaa käyttäjistä.

Ultra Street Fighter IV ei ole näillä näkymin tulossa PS4:lle tai Xbox Onelle, mutta koska se julkaistaan PC:lle, ei käännöstyö voi olla ylivoimainen este.

EA on saanut jo kylmää palautetta NBA Live 14:stä, ja nyt tuottaja Sean O’Brien on vastannut tähän avoimella kirjeellä, jossa hän lupaa EA:n paikkaavan pelinsä.

Olemme jo kolme vuotta tienneet Persona 5:n olevan työn alla, mutta nyt pelin julkaisupäivä alkaa viimeinkin lähestyä, ainakin idässä.

Remedyn Xbox One -yksinoikeus Quantum Break tarjoaa pelaajille harvinaisen tilaisuuden pelata yhtälailla myös tarinan pahiksena.

Vaikuttavan ansiolistan omistava Corrinne Yu on siirtynyt Microsoftilta paisuttamaan Naughty Dogin rivejä.

Assassin’s Creed IV: Black Flag ilmaisee pelaajan paatin merenpohjaan ja nostaa miehistön raamatullisesti taivaaseen. Mitä ihmettä?

Topware Interactive on joutunut lykkäämään merirosvoseikkailu Raven’s Cryta entisestään.

DFC Intelligence uskoo hittipelien tulevan liian myöhään ja ennustaa Wii U:n jäävän vain neljännekseen edeltäjänsä myynneistä.

Ohjelmointiguru John Carmack on jättänyt Id Softwaren keskittyäkseen uuteen tehtäväänsä VR-laseja kehittävällä Oculuksella.