Viimeisin Tales-sarjan peli Tales of Zestiria julkaistaan maailmanlaajuisesti vuonna 2015, ja se juhlistaa sarjan 20-vuotista taivalta.

Jos olet kyllästynyt painimaan ns. hobittisarjassa The Lord of the Rings Onlinessa, on sinulle nyt tulossa tilaisuus ostaa itsesi suoraan tasolle 50.

Rayman Legends oli eittämättä yksi kuluvan vuoden pirteimmistä pelikokemuksista ja samalla yksi Wii U -konsolin parhaista peleistä. Peli ei ehkä lopulta myynyt ihan niin paljon kuin alun perin odotettiin, mikä on toki synti ja häpeä, mutta tämä ei ole estänyt Ubisoftia kääntämästä peliä myös uuden sukupolven konsoleille.

Tällä viikolla julkaistiin ensimmäinen traileri Wachowskien ohjaamasta Jupiter Ascending -elokuvasta. Se vaikutti melkoisen lupaavalta scifiräminältä.

Turn 10 on päättänyt muuttaa ronskilla kädellä Forza Motorsport 5:n taloutta mikromaksuista heränneen polemiikin seurauksena.

Renny Harlinin kallein elokuva pitkään aikaan vaikuttaa pöhköltä, mutta kohtalaisen hupaisalta miekkafantasialta.

Telltalen erinomainen The Walking Dead -seikkailupelisarja saa jatkoa ensi viikolla, jolloin sen toinen kausi pyörähtää käyntiin. Firman hypejuna puksuttaa jo täysillä eteenpäin ja tietenkin mekin olemme kyydissä, olihan ykköskausi Domen mielestä viime vuoden paras peli.

Sonyn vahvaa menestystä uusimmalla Figma-listalla täydensi Singstar Suomihelmet -karaokepelin nousu kakkossijalle.

Oculus VR on saanut houkuteltua itselleen 75 miljoonan dollarin edestä lisäinvestointeja, joka sallii näiden kehittää kuluttajaversion Rift-virtuaalilaseista.

Pohjois-Amerikan “viralliset” pelimyyntitilastot on isketty marraskuun osalta tiskiin. PS4 vei voiton, mutta Xbox One myy nopeammin.

Humble Bundlen viikkotarjouksessa on tällä kertaa kuuden pelin paketti Atlukselta, Ace Teamilta sekä Tripwire Interactivelta.

Jouluun on jäljellä 11 päivää. Osallistu Gamereactorin suureen joulukalenteriin joka päivä. Katso myös pääsitkö eilisen leffakisan palkinnoille!