Viides Phoenix Wright -sarjan peli on saanut läntisen nimen sekä julkaisuikkunan. Olemme myös saaneet joukon uusia kuvia.

Sony näytti helmikuussa PS4:n ohjaimen, mutta itse konsolia ei ole vielä nähty. Tämä on totta edelleen, vaikka taidokkaasti tehty video antaakin uskoa toista.

Sony näytti helmikuussa PS4:n ohjaimen, mutta itse konsolia ei ole vielä nähty. Tämä on totta edelleen, vaikka taidokkaasti tehty video antaakin uskoa toista.

TimeGate Studios, jonka muistetaan tällä hetkellä ennen kaikkea katastrofaalisen huonosti hoidetusta Aliens: Colonial Marines –pelistä, on joutunut irtosanomaan koko henkilökuntansa. Yhtiötä haettiin jo aikaisemmin velkajärjestelyyn, mutta sekään ei sitten riittänyt.
Studion vaikeuksista on raportoitu aiemminkin:

Tiesitkö että Sony tarjoilee PlayStation-konsoleilleen ilmaisen PlayStation Networkin lisäksi myös maksullisen PlayStation Plus –palvelun, joka kautta saat erilaisten lisätarjousten ja pilvipalvelujen lisäksi myös ilmaisia pelejä? Dome ja PlayStation tarjoilevat nyt pienen kivan kisan, jossa kymmenen onnekasta voittaa käyttöönsä Plus-palvelun kuukaudeksi! Kuukauden aikana voit muun muassa ladata ja rajattomasti PSN Plussasta löytyviä pelejä!
Osallistu: Voita PlayStation Plus –palvelu kuukaudeksi!
Lisää Domen kilpailuja:

Capcomin Lost Planet -pelisarja on elänyt vaihtelevien tähtien alla. Ensimmäinen Lost Planet oli uskomattoman iskevä scifi-räiskintäpeli, jonka menestys sai Capcomin panostamaan urakalla myös PC-pelikehitykseen. Sitten tuli Lost Planet 2, joka oli jokseenkin täysikäännös. Teos hukkasi identiteettinsä ja kompasteli pahasti myös pelillisesti. Monikaan ei tainnut tykätä.
Nyt yritetään taas – ja hyvä niin. Onhan tässä sinänsä hirmuisen hyvä lähtökohta peliksi. Ja kolmospelissä sitä osataankin hyödyntää erinomaisesti, ainakin jos jo nähtyyn ja kokeiltuun on uskomista. Lost Planet 3 näet on tarina etätyöläisestä, miehestä kaukana kotoa.

Ohjaaja Matt Reeves on julkaissut ensimmäisen virallisen kuvan vajaan vuoden päästä ensi-iltansa saavasta Apinoiden planeetan aamunkoitosta.

Nykyään noin joka toisessa elokuvassa näyttelevä loistava Ryan Gosling näyttää ilman paitaa lähinnä photoshopatulta. Salaisuus olemattomaan rasvaprosenttiin on yksinkertainen: Gosling ei syö muroja! Varoitus: älä syö muroja samalla kun katsot videota. Ne tulevat nenän kautta näppikselle.

Viikolla 19 tarjolla muun muassa: