Category Archives: Uutiset
Google+ pisti pelit pussiin

Google+ -palvelu ei ole missään vaiheessa noussut minkäänasteiseksi haastajaksi tai vaihtoehdoksi Facebookille, ja Googlekin on sen joutunut hiljakseen myöntämään. Nettijätti on laittanut stopin myös Google+:n pelipuolelle, sillä turhapa niitäkään on pyörittää tyhjälle katsomolle.
Plussan pelipuoli sammutetaan lopullisesti 30.6., mutta osa peleistä jatkaa pyörimistään jossain muualla netissä.
Final Fantasy VIII julkaistaan teräväpiirtona PC:lle

Vuonna 1999 julkaistu Final Fantasy VIII palaa takaisin kehiin, tällä kertaa PC-versiona uusilla ehostetuilla grafiikoilla.
Voita Turtle Beach -pelikuulokkeet!

Gamereactorin perjantain kunniaksi starttaavassa kisassa voi tällä kertaa voittaa makeat pelikuulokkeet.
Tiedosto: Uuden Phoenix Wright -pelin video!

Resident Evil Revelations (PS3, Wii U, Xbox 360)

Resident Evil on harhautunut tieltään. Neljännen osan myötä räiskinnäksi muuttunut selviytymiskauhun isoisä on vieraannuttanut ensimmäisten osien ystävät, ja vaikuttaa siltä, ettei se ole voittanut myöskään uusia. Siksi on varsin ironista, että ensimmäinen kunnollinen Resident Evil vuosiin on käsikonsolipelin teräväpiirtoversio.

Angry Birds -elokuva sai jo julkaisupäivän

Rovio on jo päivännyt Angry Birds -elokuvansa, vaikka se ilmestyy vasta vuonna 2016. Nyt sen levittäjäksi on myös vahvistunut Sony.
EA:lla ei ole lainkaan Wii U -pelejä kehitteillä

Nintendon on saatava Wii U:hun nopeasti uutta puhtia tai muuten suurten pelijulkaisijoiden tuesta on turha haaveilla.
Suomen myydyimmät pelit viikolla 19/2013: kävelevät kuolleet tuovat listoille eloa

Suomen myydyimmät pelit -lista sisältää top 10 -listat sekä Suomen pelikauppojen kokonaismyynnistä että alustakohtaisesti:
Listat ovat hieman horroksessa, mutta jotain eloa silti niilläkin löytyy. Telltale Gamesin palkittu, upea The Walking Dead –pelisarja näet kimposi suoraa kolmossijalle, änärin ja Sly Cooperin hännille. Sen kaverina toinen listauutuus on PS3:lle julkaistu Shin Megami Tensei: Persona 4 Arena (8.) ja ilmestyipä Far Cry 3: Blood Dragon PC-listankin 10. sijalle.

Lasi helisee Grand Theft Auto V:ssä
Nyt se varmistui: The Last of Us on trilogia
FIFA 13 nousi Pohjoismaiden ykköseksi

Jalkapallo on näin ilmojen lämmetessä noussut taas pohjoismaisten pelaajien suosioon.
Gran Turismon ytimessä – fiiliksiä Silverstonesta

Gran Turismon synttäreitä juhlittiin toissapäivänä Silverstonen radalla Iso-Britanniassa. Paikalla oli tietenkin Domen oma JOK, joka onnistui jättämään muistiinpanot ja GT6-uutisjuuret kotona olevalle läppärilleen. Onneksi edes videot ja fotot siirtyivät toimistolle, minkä kunniaksi ohessa vähän maistiaista GT-synttäritapahtumasta. Hienoja uutisia, hienoja herroja ja hienoja, nopeita autoja!

RuneScape 3 Behind the Scenes 2 trailer
|
eDome – http://www.edome.net Behind the scenes video – this one focusing on the audio additions to the game with the launch of the game later this year. htt…
|
From:wwweDomenet
Views: 0
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() 0 ratings
|
|
| Time:05:55 | More inGaming |
Dome: Gran Turismo 15 vuotta @ Silverstone – Gran Turismo 6 – alkuraportti
|
eDome – http://www.edome.net Sony Computer Entertainment Inc. ilmoitti tänään julkistavansa kuluvan vuoden aikana PlayStation-järjestelmälle uuden Gran Turis…
|
From:wwweDomenet
Views: 5
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() 0 ratings
|
|
| Time:04:04 | More inGaming |

Viisitoista freesiä The Last of Us -kuvaa

Olemme saaneet haltuumme viisitoista tuoretta The Last of Us -kuvaa. Pelin julkaisuun on enää alle kuukausi aikaa, joten kuulemme siitä varmasti lisää pian.