Category Archives: Uutiset
Näin pelataan Dying Lightissa yöaikaan
Apple valitsi vuoden pelit: kumma kalastus ja suomalainen Badland
Synnit tiskiin: Mikä kaikki menikään pieleen Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluussa? [video]

Cinema Sinsin Everything Wrong With… -sarjassa on päästy Taru sormusten herrasta -trilogian päätösosaan.
Star Wars: Attack Squadrons on uusi ilmainen avaruusräiskintä
Huhumylly: Xbox One ei saavu Pohjoismaihin ennen pääsiäistä

Xbox Onen ystävät elävät epätietoisuudessa ja huhumyllyn keskellä. Milloin konsoli julkaistaan? Sitä ei kenkään ole tietäminen. Microsoftin virallisen tiedon mukaan yhtiön tuleva konsoli julkaistaan ensi vuoden alussa, mutta mikään ei ole välttämättä varmaa.
Aiempien huhujen mukaan Xbox One saapuisi Pohjoismaiden markkinoille aikaisintaan ensi vuoden kolmanneksella. Täysin varmistamattomia väitteitä ei ole kuitenkaan voitu vahvistaa tai kiistää, eikä Microsoft ole huhuja kommentoinut.
Hämähäkkimiehen pahin vihollinen ei olekaan Venom tai Lisko (video)
Edna & Harvey: The Breakout (PC)

Edna & Harvey on yksi mielenkiintoisimmista tapauksista seikkailupelirintamalla hetkeen. Vaikka peli julkaistiinkin jo pari vuotta sitten, niin se ilmestyi Steamiin ja siten laajempaan jakeluun vasta hiljattain. Ilmeisesti projekti oli alkanut yliopistokokeiluna ja täydestä screwball-meiningistä huomaa, että suunnitteluringissä on nautittu muutakin kuin kansalaisluottamusta. Jos mielisairaalassa olisi näin hauskaa reaalimaailmassa, niin poikkeaisin visiitille ja alkaisin kirjailijaksi.
Tuttuja ääniä ja dystopiaa – Isoveli-seikkailu République on starttaamassa
Belgialaisesta hylätystä talosta löytyi uskomattoman hienoja Batman-graffiteja
Uutinen: Apple: Suomalainen Badland vuoden paras iPad-peli
Arvostelu: Need For Speed: Rivals (PS3)
GRTV:ssä keskustellaan vuoden pelistä kello 17:00

Alkaa olla taas vahvasti se aika vuodesta, jolloin itse kukin tekee listoja vuoden voitokkaimmista asioista. Näin tekee myös Gamereactor.
Uusi Kickstarter-projekti Obsidianilta keväällä

Obsidian Entertainmentin pomo Feargus Urquhart on paljastanut, että studio aikoo potkaista käyntiin uuden, lisenssiin pohjaavan Kickstarter-projektin ensi keväänä.
Badland nousi vuoden iPad-peliksi

Apple on julkistanut vuoden myydyimpien App Store -nimikkeiden listat sekä omat vuoden pelinsä, jotka olivat Ridiculous Fishing (iPhone) ja Badlands (iPad).
DOTA 2 on nyt oikeasti avoin kaikille

Valven Lords Management -peli DOTA 2 on saavuttanut jo nyt hillittömän suosion, sillä virallisesti vielä hämärässä betassa olevaa teosta on pelannut jo yli 6,5 miljoonaa peluria. Määrä tulee tästä vain kasvamaan, sillä ovet on nyt virallisesti avattu kaikille.
Call of Duty -sarjan myynnit alamäessä

Vaikka Call of Duty: Ghosts on koristanut monien maiden myyntilistojen kärkeä, on se myynyt heikommin kuin edeltäjänsä.
James Cameron kertoi yksityiskohtia Avatarin jatko-osista ja vertasi niitä klassiseen elokuvatrilogiaan

Eilen paljastettiin, että Avatarin jatko-osat kuvataan Uudessa-Seelannissa. Nyt ohjaaja James Cameron on paljastanut projektista lisää.
David Hayter ja Jennifer Hale tähdittävät uutta hiiviskelupeliä

Inspiraatio pelien tekemiseen voi lähteä jopa turhautumisesta. Sen huomasi Camouflajin perustanut Ryan Payton, joka kyllästyi kännykkäpelien kasuaalisuuteen. Useiden Metal Gear Solid -pelien taustalla työskennellyt mies suunnitteli oman hiiviskelypelin ja keräsi projektilleen rahaa yli puoli miljoonaa dollaria.

