Techlandin kehittämä Dead Island -peli jatko-osineen on sangen potentiaalista, usein viihdyttävää, mutta lopulta ihan pikkuisen liian moniongelmaista pelattavaa. Firmalle on kuitenkin kertynyt jo sen verran kokemusta elävistä kuolleista, että jatkoa saman aiheen parissa on luvassa.
Metro: Last Lightia on saatu odottaa sievoinen tovi, eikä kehitystaival ollut helppo nakki unkarilaiselle 4A Gamesille. Metro 2033:n erinomaisuuden varjosta ponnistava jatko-osa oli kerran jos toisenkin sulku-uhan alla ja kehitystiimin epäsuotuisista työolosuhteista ja huutavasta resurssipulasta on kirjoitettu taajaan pelimediassa.
Vaan eipä hätiä mitiä, sillä Unkarin ihmeet saivat kuin saivat iisakinkirkkonsa vihdoin valmiiksi! Ilahduttavasti voimme myös vinkata, että Metro: Last Light on paitsi isänsä poika, myös kertaluokkaa parempaa polvea. Katso videomme ja vakuutu!

Uusi Xbox ja käytetyt pelit, siinä yksi niistä kysymyksistä, jotka kuohuttivat pelikansaa jo pitkään ennen kuin laite julkistettiin. Aktivointikoodihan sieltä tulikin, mutta kyse ei olekaan käytettyjen pelien kaupan totaalisesta tuhoamisesta. Uuden Xboxin pelejä voi nimittäin myydä käytettynä, mutta järjestelmä ei ole aivan yksinkertainen.
Morgan Freeman ja Michael Caine antoivat suoran tv-haastattelun Fox Newsille, jonka aikana Freeman nukahti. 75-vuotias tähti saa tietysti tehdä mitä huvittaa.