
Ubisoft on julkistanut julkaisevansa Might & Magic X: Legacyn sekä digitaalisesti että pakettiversiona tammikuun 23. päivä.

Ubisoft on julkistanut julkaisevansa Might & Magic X: Legacyn sekä digitaalisesti että pakettiversiona tammikuun 23. päivä.

Eilen kerroimme Jennifer Lawrencen vaativan läskiksi haukkumisen kieltämistä lailla. Tänään hän on esillä aika erilaisella aiheella.

Wii Sports Club saa nyt kaverikseen myös Golfin Wii U:lla. Peli hyötyy teräväpiirtografiikasta sekä Wii Motion Plussan tarkemmasta ohjauksesta.

Hyvämuistisimmat saattavat vielä muistaa Viagamen kilpailun, jossa etsittiin kuskia ja rautanikkaria lähtemään Barcelonaan erityistä koetta varten.

Satoru Iwata avasi eilisen Nintendo Directin julkistamalla Hyrule Warriorsina toistaiseksi tunnetun, Tecmo Koein kanssa kehitettävän pelin.

Microsoft on paljastanut indie-pelien ensimmäinen aallon saapuvan Xbox One -konsolille ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Microsoftin ID@Xbox-ohjelma tarjoaa kehittäjille työkalut omakustannejulkaisuun. ID@Xboxin johtaja Chris Charla kertoi Edge -sivustolle monen peliprojektin olevan vielä kehityksen alla, mutta yksikään ei ole vielä valmis.
Yhtiö ei ole paljastanut kehitteillä olevia pelejä, mutta julkisti taannoin lyhyen kehittäjälistan. Kehittäjiä listalta löytyy 32 kappaletta, mutta Microsoft on kertonut lähettäneensä kehityspaketteja ympäri maailmaa. Paketteja on saapunut myös Suomeen.

Mainioiden parhautumia tarjoava modisaitti Mod DB äänestyttää kävijöillään vuoden 2013 parhaasta modista. Ja vielä ehtii mukaan, onhan äänestys avoin sen kaksi vuorokautta!
Saitin kävijöiden valitseman 100 finalistin joukossa ovat muun muassa Just Cause 2: Multiplayer, SynergiesMOD , The Great War , Alpha Project, Mental Omega APYR ja Duke Nukem Forever 2013.

Kestipäs siinä yllättävän kauan, mutta tulihan se sieltä silti. Ei siis tankki, vaan kultainen ansiomerkki Call of Duty: Ghosts –räiskeelle. Peli on näet kelvannut PS3-alustalla jo yli 10 000 pelaajalle, mikä nostaa teoksen FIGMAn kultapelisarjaan.

Indiepelisivusto Indie DB valituttaa kansalaisilla taas vuoden 2013 parhaat indiejulkaisut. Äänestyksen finaali on avoinna vielä kaksi vuorokautta.
Pelaajakansa voi äänestää suosikkejaan alkukarsinnan tuloksena valikoidusta sadasta parhaimmasta indiepelistä. Vuoden indien tittelistä kisaavat muun muassa Space Engineers, Risk of Rain, Project Zomboid, Kerbal Space Program, Starbound ja Rogue Legacy.