Rockstar Games kertoo – kolmen päähenkilön GTA oli melkoinen uskonhyppy

Kaikkien aikojen suurin viihdetuote ja uskomaton rahasampo. Grand Theft Auto V täytti kaikki sille asetetut odotukset ja muodostui monen mielestä yhdeksi viime vuoden parhaista peleistä. Kolmen pelattavan hahmon käyttäminen yhden antisankarin sijaan oli onnistunut muutos tuttuun kaavaan.

Lue koko juttu, Kommentit

”Halusimme lapselle kivan quarilaisen nimen” – esikoisesta tulee Tali’Zorah

Amerikkalainen pelaajapariskunta on näillä minuuteilla luultavasti saanut esikoislapsensa, jolle on luvassa vauhdikas ja avaruudellinen tulevaisuus, ainakin jos nimi on mikään enne. Mass Effect –roolipelejä rakastava pari näet nimeää tyttärensä erään pelihahmon mukaan. Eikä ihan minkä tahansa joutavan hahmon, vaan lapsesta tulee Tali’Zorah.

Nimi ei johdu varsinaisesti niinkään itse pelihahmosta, vaan pariskunnan rouva yksinkertaisesti ihastui nimeen ensimmäisellä läpipeluukerrallaan niin mahdottoman kovasti. Ja herrakin tykkää nimestä niin suuresti, ettei kummallakaan ollut missään vaiheessa eripuraa tyttären nimestä, kun idea kerran pinnalle pulpahti.

Koko viikko videopelejä hyväntekeväisyyden nimissä? Käy!

Jos kaipaat loppiaiselle tai vaikka koko synkälle viikollesi vähän piristävää sisältöä, nyt sitä olisi tarjolla. Jokavuotinen Awesome Games Done Quick -tapahtuma on käynnissä ja tarkoittaa käytännössä sitä, että speed run -ennätyksiä jahdataan koko tämän viikon ajan.

Pelidevaajien übertrolli dissaa Star Citizeniä: ”tein jo saman ja halvemmalla”

Derek Smart tunnettiin menneinä vuosikymmeninä internetin ärsyttävimpänä ja saamattomimpana pelikehittäjänä, joka ansioitui enemmän Usenetin flamesodissa kuin hyvien pelien tekijänä. Battlecruiser 3000 AD, nevö foget! Vaikka kaveri onkin jo rauhoittunut, aina välistä vanha trollipeikko kuitenkin nostaa päätään.

Pitkään lähinnä indietasoisena yksinpuurtajana itsensä elättänyt Derek näet ärsyyntyi Star Citizenin saamasta älyttömästä huomiosta ja rahasummista niin kovasti, että jätkä ihan twiittasi.

Lue koko juttu, Kommentit