
Suomenkin elokuvateattereissa viime syksynä piipahtaneen 2 Gunsin tekijät on haastettu oikeuteen. Syy? Alkoholi.

Suomenkin elokuvateattereissa viime syksynä piipahtaneen 2 Gunsin tekijät on haastettu oikeuteen. Syy? Alkoholi.

DayZ:n suosio jatkaa paisumistaan. 125 000 päivässä ja 400 000 viikossa myynyt peli on nyt myynyt yli 800 000 kappaletta kuukaudessa.

FIFA 14 on hyvissä asemissa Britanniassa, jossa se oli joulun ykköspeli, vuoden viimeinen ykköspeli, ja nyt vuoden ensimmäinen ykköspeli.

CES-messuilla on paljastettu tarkempaa tietoa tulevien Steam Machineiden aikataulusta, hinnoittelusta ja sisällöstä.

EA:lla ovet vain jatkavat paukkumistaan. Viime aikojen eroaalto jatkuu nyt nimittäin Chillingon perustajilla, Chris Byattella ja Joe Weellä.

Videogamer kertoo, että Square Enix Montrealin uudelle sukupolvelle kaavailema Hitman-peli on peruttu.

Maailman suosituimman verkkoroolipelin, World of Warcraftin ympärillä liikkuu myös paljon oikeaa rahaa. Esimerkiksi pelitilit ja hahmojen omaisuus on mahdollista muuttaa rahaksi, siitä huolimatta, että pelin käyttöehdot kieltävät moisen liiketoiminnan. Ei ihme, että WoW-tilien tiedot kelpaavat myös verkon hämäräveikoille.

Ainakin osalle meistä 1930-luvun animaatiot ovat tuttuja ja rakkaita. Niissä on tyyliä ja tunnelmaa, ja ainakin meikä diggaa niin kovasti ajan Aku Ankka –pätkistä. Niissä kun on menoa, melskettä ja anarkiaa, vaikka toisaalta väkivaltaa ei olekaan kuin murto-osa nykypäivän lastenpätkistä. Aikakauden animaatioiden tyyli on viehättänyt myös Cuphead-pelin tekijöitä.

Sierran Quest for Glory -pelit jäivät meikäläisen kirjoihin firman parhaimmistona. Hyvä yhdistelmä roolipelailua ja seikkailua hauskalla huumorilla tahditettuna? Käy! Virallisia jatko-osia taitaa enää olla turha odottaa, mutta onneksi muutkin pitävät peleistä. Sen verran, että tekivät oman fanijatko-osansa.

Codemastersin voisi olettaa työstävän Dirt 4:ää uudelle sukupolvelle, mutta lisäksi tekeillä lienee lisää mobiiliralleja.