
Vin Dieselin tähdittämän Riddickin julkaisu lähestyy. Sen kunniaksi elokuvasta on nyt julkaistu YouTubessa ensimmäiset kymmenen minuuttia – ja vieläpä ihan laillisesti.

Vin Dieselin tähdittämän Riddickin julkaisu lähestyy. Sen kunniaksi elokuvasta on nyt julkaistu YouTubessa ensimmäiset kymmenen minuuttia – ja vieläpä ihan laillisesti.

Sony paljasti CES-messuilla pilvipelipalvelunsa, jonka on määrä toimia ennen pitkää lähes kaikilla mahdollisilla alustoilla. Palvelu tulee Yhdysvaltoihin kesällä.
.png)
Sillä hinnalla saat vasta autenttisen Batman-maskin. Paljon muutakin on tarjolla

Antti Mutta matkasi syvän harmonian maailmaan, mutta ei suinkaan joogaamalla GTA V:n maailmoissa. Ehei. Väline totuuden ja sisäisen tasapainon etsintään löytyi uudesta kotimaisesta puzzlepelistä.
.png)
Ensimmäiset Marvelin julkaisemat Star Wars-sarjakuvat ilmestyvät vuonna 2015

Matthew McConaughey esittää pääosaa tammikuun 31. päivä ensi-iltansa saavassa Dallas Buyers Clubissa. Miehen roolisuoritus on ehtinyt jo kerätä paljon kehuja. Erityisen suuren vaikutuksen se on tehnyt Oscar-voittaja Liza Minnelliin.

Sega on vahvistanut Creative Assemblyn kehittävän uutta osaa Alien-sarjaan. Gamereactor pääsi pikaisesti testaamaan peliä.

Aina maailmaan hyvää kauhupelejä mahtuu, sanon minä. Sanon sen tosin sormieni välistä tirkistellen ja kissa sylissäni, sillä enhän minä niistä suurinta osaa pelata uskalla. Mutta silti! Kohta niitä on taas yksi lisää, sillä kummitusten täyttämä sairaala kutsuu.

Crytekin Katharina Hautz on loikannut Rovion Tukholman studiolle. Hän ehti olla Crytekillä viisi vuotta, joiden aikana hän työskenteli Crysis 2:n ja Crysis 3:n parissa.

The Banner Saga on erilainen roolipeli, jota tehdään erilaisista lähtökohdista. Kickstarterin kautta rahoitettu seikkailu syntyi pitkän linjan pelikehittäjien irtautuessa isoista ympyröistä, kun kolme pro-äijää ei vain enää oikein jaksanut megapelien parissa. Tehdään jotain pienempää, erikoisempaa mutta silti hurjan laadukasta.
Niinpä Bannerissa mikään ei ole tavanomaista. Roolipelin sijoittaminen viikinkimytologian innoittamaan fantasiamaailmaan on hatunnnoston arvoinen uskalias veto, kuten myös teoksen muutoinkin omalaatuinen toteutus.

Square Enix on tarttunut härkää sarvista ja oikaissut verkossa liikkuneita tietoja uuden sukupolven Hitmanin peruuntumisesta.