
Renny Harlinin ohjaama The Legend of Hercules sai ensi-iltansa Pohjois-Amerikassa perjantaina. Ensimmäiset arvostelut on nyt ladattu verkkoon, eivätkä ne ole lainkaan suopeita.

Renny Harlinin ohjaama The Legend of Hercules sai ensi-iltansa Pohjois-Amerikassa perjantaina. Ensimmäiset arvostelut on nyt ladattu verkkoon, eivätkä ne ole lainkaan suopeita.

TV6:n lauantai-illan elokuva on The Punisher eli Tuomari. Marvelin sarjakuviin löyhästi pohjaava toimintaraina alkaa kanavalla kello 23.35.

Subin lauantai-illan elokuva on vuonna 2008 valmistunut Speed Racer. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.00.

JOK ja assassiinit. Ihan hyvä yhdistelmä. Vaan entä kun JOK ajaa partansa ja muuttuu naiseksi? No, sen tuloksia nähdään harvemmin julkisesti. Onneksi itse kukin voi kokeilla samaa Assassin’s Creed Liberation HD:ssä, jossa alkujaan Vitalle julkaistu varsin vähälle huomiolle jäänyt AC-sarjan teos saapuu myös isommille pelikoneille.

Raymanin viime vuoden tasoloikkahitti saapuu uusille konsoleille helmikuun 21. päivä muutamien uusien kujeiden kera.

Raymanin viime vuoden tasoloikkahitti saapuu uusille konsoleille helmikuun 21. päivä muutamien uusien kujeiden kera.

1C Companyn Men of War –pelisarja on heitellyt laadullisesti aika lailla laidasta laitaan. Välillä tarjolla on ollut oikein kivaa naksusotaa, välillä lähes laadutonta roskaa. Ja ensi kuussa nähdään mihin suuntaan Men of War: Assault Squad 2 sarjaa vie.
Toisen maailmansodan naksusota sisältää sekä yksinpelitilan, joissa välillä komennetaan niin tankkiosastoja isoissa taisteluissa kuin sitten yksittäistä tarkka-ampujaa vaativissa tehtävissä. Moninpeliin tarjotaan monipuolista sodittavaa niin kahden kuin kahdeksankin pelaajan välille. Suurin pelitila mahdollistaa jopa 16 pelaajan nettisodan.

Klassisen toimintasankarin uusi virallinen peli iskeytyy kauppoihin 17. tammikuuta. Katso tästä pelin tuore Machine of War -niminen traileri!

JOK pelasi. Itki, vuosi sydänverta ja pelasi. Uhrautui muiden puolesta. Sillä Airport Simulator 2014 oli jotain ihan muuta. Alin mahdollinen arvosana ja vielä Vältä-peukku päälle, siitä on klassikko tehty.

Good Old Games on erinomainen pelikauppa! Jos joku muuta väittää, niin hän on väärässä. Niin kovin väärässä. Pienestä tupsauksesta ja välistä vähän epäilyttävissäkin merkeissä alkanut digitaalinen pelikauppa on kasvanut vuosien mittaan mukavasti, kerännyt tuhdisti uskottavuuspisteitä – ja täytti juuri viisi vuotta.