Toucharcade kertoo joidenkin pelaajien suurimman unelman viimein toteutuvan. FTL: Faster than Light käännetään iPadille.

World of Warcraftin Warlords of the Draenor -lisäosan julkistuksesta ei ole montaa päivää. Nyt Blizzardin pomo Mike Morhaime on myöntänyt, että yhtiö työstää tällä hetkellä myös seuraavaa lisäosaa.
World of Warcraftin suosituimmat päivät ovat ohi. Tilaajaluvut ovat pudonneet parin kuukauden aikana yli 100 000:lla ja jäljellä on enää 7,6 miljoonaa pelaajaa. Kyseinen tilaajamäärä on kaukana kolmen vuoden takaisesta 12 miljoonan maksavan pelaajan huippuluvusta, ja Blizzardilla onkin havaittavissa selvää paniikkia. Morhaime on kertonut yhtiön nopeuttavan lisäosien valmistumistahtia pelaajien houkuttelemiseksi.

Sucker Punchin Infamous: Second Sonista on julkaistu viisi uutta kuvatusta PS-blogissa pienen ennakon lisäksi.

Sucker Punchin Infamous: Second Sonista on julkaistu viisi uutta kuvatusta PS-blogissa pienen ennakon lisäksi.

Sama sota joka syksy. Sota, jota käydään niin pelaajien sydämissä kuin fiktiivisillä taistelutantereilla, riitapukareina Call of Duty ja Battlefield. Tai vaihtoehtoisesti jenkit ja venäläiset / kiinalaiset / eteläamerikkalaiset / eskimot / vinku-intiaanit / joku slaavilainen kansa / avaruusoliot. Valinta on vaikea, sillä instituutioiksi muuttuneet pelisarjat eivät enää näe juuri vaivaa innovaatioidensa eteen.

Microsoft on ilmoittanut, ettei Xbox One tue 3D Blu-ray -levyjä ainakaan konsolin julkaisussa. Tuki tulee myöhemmin, jos sille on kysyntää.

Microsoft on ilmoittanut, ettei Xbox One tue 3D Blu-ray -levyjä ainakaan konsolin julkaisussa. Tuki tulee myöhemmin, jos sille on kysyntää.

Michael Bayn ohjaama Transformers: Age of Extinction saa ensi-iltansa ensi kesänä. JoBlo-sivusto on nyt julkaissut mielenkiintoisen kuvan elokuvasta.

Blizzard julkisti vasta World of Warcraft: Warlords of Draenorin, mutta tämä ei ole estänyt yhtiötä ilmoittamasta, että sitä seuraava laajennus on jo työn alla.

Blizzard julkisti vasta World of Warcraft: Warlords of Draenorin, mutta tämä ei ole estänyt yhtiötä ilmoittamasta, että sitä seuraava laajennus on jo työn alla.

Martin Scorsese ei ole kauhuohjaaja – kaukana siitä – mutta kyllä mies silti pelottelupätkien parissa viihtyy. Nyt Scorsese on listannut yksitoista suosikkikauhuelokuvaansa.