
Zombielokuva World War Z on nyt julkaistu Suomessa DVD:nä ja Blu-ray:na. Scott Farrar vastasi tiimeineen Marc Forsterin ohjaaman elokuvan tehosteista.

Zombielokuva World War Z on nyt julkaistu Suomessa DVD:nä ja Blu-ray:na. Scott Farrar vastasi tiimeineen Marc Forsterin ohjaaman elokuvan tehosteista.

Oletko aina halunnut heittää räjähtäviä tulipalloja tai syöstä vettä vihollistesi päälle? Valitettavasti se ei ole edelleenkään mahdollista, mutta voit aina ostaa tyhjän pullon!
Bioshock Infinite –pelistä jäi monen pelaajan mieleen mitä moninaisempia asioita. Joillekin mieleenpainuvin detalji oli kuvankaunis Elizabeth. Toisille Will the Circle Be Unbroken –kappale. Ja joillekin Vigorit.
Pelaaja törmäsi pelin varrella omituisiin pulloihin, joita juomalla pelihahmo sai upeita, joskus tuhoisiakin Vigor-erikoiskykyjä. Pelinkehittäjä Irrational Games onkin vastannut fanien kysyntään ja valmistuttanut näyttäviä Undertow- ja Devil’s Kiss -pulloja.

Dust 514 on saanut 1.7-päivityksen joka tuo mukanaan uutta aseistusta, uusittuja kulkuneuvoja sekä tulisempaa tunnelmaa.

Ensi vuonna PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle julkaistava Metal Gear Solid V: Ground Zeroes saa yksinoikeuslisäsisältöä. Lisäsisältö vaihtelee konsolin mukaan.
Viime kuussa Hideo Kojima paljasti PlayStation 4:n ystävien saavan Deja Vu -tehtävän, jossa pelaajat pääsevät seikkailemaan Metal Gear Solidin matalaresoluutio-Snakella.

Telltale Games paljasti viikonloppuna tekevänsä mm. Game of Thrones -sarjaan pohjautuvan pelin. Nyt suunnitelmista on paljastettu hieman lisää.

Chart Trackin mukaan Gran Turismo 6 on myynyt vain viidenneksen edeltäjänsä saavuttamista luvuista ensimmäisenä viikonloppunaan Britannian markkinoilla.

Domessa viikolla 49 muun muassa…

Pelialan mega-analyytikko Michael Pachter raportoi, että PS4 hakkasi Xbox Onen Yhdysvalloissa marraskuun aikana 66 prosentilla.

Pelialan mega-analyytikko Michael Pachter raportoi, että PS4 hakkasi Xbox Onen Yhdysvalloissa marraskuun aikana 66 prosentilla.

Kyril Bonfigliolin kirjoihin pohjautuvaa Mortdecai-elokuvaa kuvataan parhaillaan Lontoossa. Viime viikolla paljastettiin millainen Johnny Deppin look on filmatisoinnissa. Tänään tarjolla on lisää otoksia kuvauspaikalta.

Rockstar kertoo blogissaan, että Grand Theft Auto V:een saadaan ensi vuonna myös uutta yksinpelisisältöä. Sitä ennen laajennetaan moninpeliä.

Rockstar kertoo blogissaan, että Grand Theft Auto V:een saadaan ensi vuonna myös uutta yksinpelisisältöä. Sitä ennen laajennetaan moninpeliä.

Lars Von Trierin ohjaamasta Nymfomaanista on julkaistu uusi juliste ja liuta kuvia. Tarjolla on elokuvan sisällölle uskollisesti melko rohkeaa kuvastoa.

Mikään ei ole ikuista – varsinkaan huonot liiketoimintakumppanuudet. Viime kuussa Skullgirls-tappelupelin julkaisija Autumn Games lopetti yhteistyön Konamin kanssa. Syyksi kerrotaan muun muassa tyytymättömyys Konamin toimintatapoihin. Myöskään pelin kehittänyt Lab Zero Games ei ollut oikein hyvillä mielin, sillä Konami ei huolehtinut Skullgirlsin konsoliversioiden tarvitsemista sertifikaateista.
Harmit eivät kuitenkaan loppuneet tähän, sillä Konami poisti Skullgirlsin pelivalikoimistaan ja lähetti poistopyynnön myös PlayStation Network- ja Xbox Live Arcade –latauspalveluille.

Peter Jacksonin toinen Hobitti-elokuva Smaugin autioittama maa saapuu Suomen elokuvateattereihin huomenna.