
Hopen tuho – tällä kertaa pelaajan silmistä kuvattuna.

Kick-Ass 2:n mainoskampanja käynnistyi tällä viikolla näyttävästi komean trailerin, promokuvien ja ensimmäisen julisteen merkeissä. Nyt vauhti vain kiihtyy. Cine1-sivusto on nimittäin julkaissut kuusi hahmojulistetta, joissa esitellään elokuvan avainpelaajat.

Vaikka Nintendon pomoporras vakuuttaa, ettei syytä paniikkiin ole, alkaa vähitellen olla syytä tunnustaa, että Wii U -konsolin menestys ainakin rapakon takana lähentelee katastrofaalista. Konsolia myytiin nimittäin helmikuussa vain 64 000 kappaletta, kun vertailun vuoksi esimerkiksi Xbox 360 kelpasi yli 300 000 pelaajalle.

Total Film -lehden tuoreimmassa numerossa on julkaistu neljä uutta kuvaa ensi kesänä ilmestyvästä The Wolverine -elokuvasta. Lehti ei ole saapunut vielä Suomen myyntipisteisiin, mutta onneksi Comic Book Movie -sivusto on julkaissut kuvista skannaukset, joskin heikkolaatuiset.

X-Men: Days of Future Pastin näyttelijäkiinnityksille ei tunnu tulevan loppua. Ohjaaja Bryan Singer on taas ilmoittanut kolmesta uudesta lisäyksestä jo aikaisemmin massiiviseen kaartiin.

Paperista roskapostitusta, joka toimii melkein samalla tahdilla kuin sähköinen.

2012 alkupuolella julkaistu Wargame: European Escalation nosti ranskalaisen laadukkaisiin RTS-peleihin erikoistuneen Eugen Systems –studion askeleen ihan uuteen suuntaan. Erinomaiset Act of War- ja RUSE-naksusodat olivat toki purreet yleisöön, mutta Wargamen viihdyttävä kolmannen maailmansodan kuvaus tehosi myös Miikka Lehtosen sotamakuun. Eihän se täydellinen ollut, mutta jatko-osa tuntuisi paneutuvan juuri niihin asioihin, mitä Miikka eniten harmitteli.
Wargame: AirLand Battle tuntuu olevan entistäkin kivempi peli, ja kaiken lisäksi se jätti jälkeensä paljon tavanomaista kevytnaksua strategisemman fiiliksen. Toki peli on mainstreamimpään pelaajaankin toimivaa RTS:ää, mutta kyllä siinä tuntui olevan jotain syvempääkin.

Disney-tarinoiden lopussa prinsessa ja urhea sankari saavat toisensa ja elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka – tai sitten ei.

Kun jotain TV-sarjaa seuraa tarpeeksi pitkään, hahmojen kämpät alkavat tuntua tutummilta kuin oma asunto – mutta miltä niiden pohjapiirrokset todellisuudessa näyttäisivät?