Käynnistä pelit suoraan Originista, älä linkkien kautta.

Borderlands 2 oli paitsi yksi viime vuoden parhaita pelejä, myös yksi kaikkien aikojen onnistuneimmista jatko-osista. Vaikka itse pääpelissäkin oli pelattavaa varsin reippaasti, jossain välissä tekeminen loppuu väistämättä kesken.
Captain Scarlett and Her Pirates Booty laajentaa Borderlands 2:sta juuri niillä tavoilla millä pitääkin: uusia, toinen toistaan hullumpia hahmoja, uusia maisemia ja aseita. Sekä Pandora-tyylisen näkemyksen merirosvoihin.

Valven Steam-palvelun kautta myydyille peleille tuunailuja, modeja ja uutta sisältöä tarjoava Steam Workshop –lisäpalvelu on yllättävän tuottoisa kilke. Se on hyvä systeemi muun muassa pelien modien ja lisäkenttien jakamiseen, mutta Workshop mahdollistaa myös niiden myymisen. Ja tämä myyntipuoli näemmä onkin paljon isompi kuin kukaan osasi odottaa.

Ei se remontti eikä se muutto – mutta se uuden työkoneen viilailu. On siinäkin haastetta. Kun vuosien mittaan asentuneet ja selkäytimeen tallentuneet työkalut täytyy miettiä uudestaan, etsiä uusia versioita ja säätää kaikkea, niin kotvahan siinä ollaan ihan ihmeissään. Etenkin kun pitäisi ehtiä tehdä töitäkin ja vähän reissata välissä.
Alkuvuoden työmatkoilla on piipahdeltu niin EA:n, Deep Silverin kuin Kalypso Median luona tutustumassa tuleviin peleihin, ja aika kivaa tavaraa on nähty. Lehtonen otti tuntumaa Capcomin Remember Me -peliin ja Jason Ward vieraili Puolassa saakka vilkaisemassa Gears of Waria. Jotta tien päällä on ollut itsekukin.
Naputettavaa siis riittää – ja säädettävää. Oma työkoneeni päivittyi Windows XP -aikakaudelta Windows 7:aan ja hirveän monta juttua siinä piti tuunata uusiksi. Pienin ongelma ei ollut suinkaan se, että vanha rakas Word 2000 (!) ei toimi enää kunnolla Windows 7:ssa. Mokoma ei näet enää löydä oikolukusanastoja, ei sitten millään. Sen takia kotona Windows 7 -koneella kirjoitetut jutut ovat olleet typotetumpia kuin töissä naputetut – ja samasta syystä työkoneen päivittäminen on lykkäytynyt, kun en ole halunnut vaihtaa tuttuja ja selkäydintasolla hallittuja työkaluja. Mutta lopulta oli pakko – enemmän muistia, enemmän videoeditointivääntöä ja ennen kaikkea kone, joka ei boottaa 10-15 minuuttia…
Niinpä tässä onkin viime päivät paitsi tuunailtu uutta konetta mieluisaksi ja asenneltu työkaluja, myös opeteltu uuden sukupolven Wordin käyttöä. On se hemmetti, kun kaikki on aivan eri paikoissa ja 13 vuotta käytetyt pikanäppäimet eivät toimikaan. Niin, samaa Wordin versiota olen käyttänyt kokonaiset 13 vuotta. Ei tarvinnut paljoa miettiä mistä mikäkin asia tapahtuu. 🙂
Maalis-huhtikuu vaikuttaa aika mukavalta ajanjaksolta – joskin toki erikoisemmalla tavalla kiireiseltä. Etenkin artikkelirintamalla on näet ollut hurjan kiireistä. Ensikosketuksia, laitetestejä yms. on näet valmistunut/valmistumassa enemmän kuin ikinä. Kun normaalisti olen pyrkinyt pitämään yllä parin artikkelin viikkotahtia, niin nyt niitä riittäisi joka päivälle, viikonloput mukaanlukien. Arvostelujakin on testaajilta ryöpynnyt niin vauhdikkaasti, että kun välillä mentiin kädestä-suuhun-linjalla, niin nyt juttuja on iso kasa odottamassa julkaisuaan. Eipähän ole saitilla hiljaista!
Katsotaan minne lähiajat meitä vievät. Tiedän ainakin, missä maassa ja kaupungissa olen ensi viikolla ihastelemassa erään megasuositun pelisarjan seuraavan osan julkistusta…
Näkymisiä!
-jok

SimCityn julkaisuongelmista kärsineille on luvassa lohtua ilmaisen pelin muodossa. Ja mikäs sen mainiompaa, kun EA:n ilmaislistalta voi valita vaikkapa SimCity 4 Deluxen, jos SimCity 2013:sta launchi tuotti henkistä kärsimystä ja pilasi koko loppuvuoden.

TV2 esittää tiistai-illan elokuvana vuonna 2008 valmistuneen Uhman. Elokuva alkaa kello 22.05 ja päättyy kello 00.15.
![]()
Thumbs & Ammo on mainio kuvablogi, joka esittelee klassisia elokuvaotoksia uuteen uskoon muokattuina versioina.