
Insomniacin seuraava toimintarymistely toukokuussa.

Richard Garriott, aka Lord British, nousi taas komeasti parrasvaloihin uuden roolipeliprojektinsa myötä. Herra on myös käynyt laukomassa erikoisia totuuksia pelien tekemisestä yleensä.
Garriott näet toteaa, että ”useimmat pelisuunnittelijat ovat surkeita.”
”Enkä väitä, että olisin itse yhtään sen loistavampi.”

Tero Lehtiniemi suuntasi Kreikan mytologioiden uumeniin, taas kerran. Kratos tulee, Kratos mättää – mutta jäikö Ascensionin jälkeen enää mitään jäljelle seuraavaa peliä varten? Siinäpä se kysymys.

Hori on pitkän linjan ohjainvalmistaja. Ennen Mad Catzin ja muiden vastaavien kilpailijoiden aluevaltausta Hori oli oikeastaan ainoa tikkumerkki, jonka laatuun pystyi edes jotenkuten luottamaan. Hori Fighting Stick Mini 3 on miniatyyriversio Horin Real Arcade Pro -tikusta. Pieniä muutoksia on toki pienentäessä jouduttu tekemään, mutta pääasiassa ulkoasu on sama.
DNA on tuomassa uuden DNA Welho MatkaTV -sovelluksen Android, Windows Phone ja iOS -alustoille. Sovelluksella voidaan tallentaa televisio-ohjelmia ja niitä voidaan katsella myöhemmin älypuhelimilla, tableteilla ja television kautta. Sovelluksen kuvien perusteella sovelluksella voidaan mahdollisesti katsoa myös suoria lähetyksiä. Kuvien perusteella ohjelmia voidaan tallentaa myös jatkuvasti, joten esimerkiksi kaikki Urheiluruudut voidaan tallentaa automaattisesti.

Volitionin huikean koominen Saint’s Row -pelisarja saa jatkoa tämän vuoden elokuussa. Voisi kuvitella, että Rockstar Gamesin ilmoitus lykätä GTA V:n julkaisua vain alle kuukauden päähän seuraavasta Saint’s Row -julkaisusta olisi saanut polvet tutisemaan Volitionilla. Ovathan molemmat pelit kuitenkin avoimeen maailmaan sijoittuvia seikkailuja ja Saint’s Row on joidenkin mielissä näyttäytynyt jopa GTA-kopiona.

Sonyn Santa Monican studion luoma God of War -sarja on vuosien saatossa lunastanut paikkansa yhtenä toimintaseikkailugenren kulmakivistä. Sodan jumala Kratoksen verenhuuruinen kostoretki on jättänyt jälkeensä kolmen pääosan ja kolmen sivupelin aikana varmasti miljoonia ruumiita, joukossa suurimman osan antiikin Kreikan jumalista.
God of War: Ascension on sarjan seitsemäs osa, ja toimii kokonaisuuden esiosana. Lisäksi se on myös ensimmäinen God of War, jossa on ihka oikea moninpeli. Samalla vanhaan konseptiin on tuotu mukaan piristäviä uudistuksia.

Ja taas ollaan jännän äärellä, kun ihmettelemme pelialan kiemuroita. Pieni brittipelitalo Stainless Games keräsi taannoin 625 143 taalaa Kickstarterin kautta Carmageddon-pelisarjan palauttamiseksi henkiin. Alkuperäisenkin Carmageddonin tehnyt tiimi oli käyttänyt paljon pätäkkää pelisarjan oikeuksien ostamiseksi takaisin itselleen, ja rahoituksella aiottiin tehdä Carmageddon Reincarnation –peli PC:lle.
Panokset ovat siitä kovasti koventuneet. Stainless näet sai 3,5 miljoonan dollarin riskirahoituksen yhtiön eräältä osakkaalta uuden Carmageddonin tekemiseksi myös seuraavan sukupolven konsoleille, eli PS4:lle ja Xbox mikälie720:lle.

Lopunperän tarinat on sarjakuva, jolla on Historia. Siitä piti tulla alkujaan hieno seikkailupeli, mutta toisin kävi, eivätkä peliteollisuuden tuulet nostattaneet erikoista projektia todeksi, vaikka esimerkiksi sopimus Nintendon kanssa oli jo lähellä.
Lopulta Lopunperä kuitenkin muuttui todeksi. Sarjakuvan muodossa. Lopunperän tarinat -sarjasta on julkaistu jo kolme albumia, ja niin pelin alkuperäinen suunnittelija kuin sarjakuvankin tekijä Miha Rinne on tänään Tampere Kuplii -sarjakuvatapahtumassa kertomassa niin pelin kuin sarjakuvan historiasta. Luvassa saattaa olla tiukkaa tilitystä pelialasta ja tarinoita mitä kulissien takana tapahtuu.