Category Archives: Pelit
Ensimmäinen Grimrock 2 -ruutukuva
Blogi: Matkakuumetta
Darksiders II poistuu Wii U eShopin valikoimista
Android-konsoli Ouyan jälleenmyynti starttaa kesäkuun alussa
Android-konsoli Ouyan jälleenmyynti starttaa kesäkuun alussa
Diablo III -ohjaaja myöntää: huutokauppa satutti peliä pahasti

Diablo III oli ja on yhä erinomainen peli, mutta kaikki odotetun toimintaroolipelin ratkaisut eivät miellyttäneet osaa pelaajista. Yksi näistä ristiriitaisista ominaisuuksista on pelin esinehuutokauppa, joka on monen mielestä pilannut koko pelin. Jo toisiin hommiin siirtynyt pelin alkuperäinen ohjaaja Jay Wilson on yllättäen asiasta samaa mieltä.
MGS: Phantom Pain ja Ground Zeroes ovat eri pelejä
Kymmenen siistiä armeijan testivideota

Sotavoimat testaavat jos jonkinlaisia järjestelmiä, joista osa on melkoisen uskomattomia.
Pelikehittäjät saivat jo Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslasinsa

Kaikista uusien laitteiden kehittämiseen tähtäävistä Kickstarter-projekteista Oculus Rift on selvästi yksi mielenkiintoisimmista, ellei jopa mielenkiintoisin. Kysehän on virtuaalitodellisuuslaseista, joiden avulla pelaaja saadaan imaistua sisälle pelimaailmaan ennennäkemättömällä tavalla.
Hitman: Absolution kovassa tarjouksessa
Seitsemän sarjakuvahistorian typerintä henkiinheräämistä

Kuolema on supersankarisarjakuvissa kuin pyöröovi, mutta joskus henkiinheräämisissä on vieläkin vähemmän järkeä kuin yleensä.
Battlefield 4 on täynnä tunnetta

Bäfä on ankaraa toimintaa. Senhän me tiedämme. Mutta että täynnä tunnetta? Ehkä, ehkä. Ainakin jos ES-pojat päästetään mikrofonin ääreen. Mutta Battlefield 4 ja Frostbite 3 lupailevat tuoda meininkiin myös aivan uudenlaista inhimillistä tunnetta.
Siitä oli jo vähän omia vilauksiaan niin lehdistölle tarjotussa esityksessä että julkaistussa trailerissakin. Elokuvamainen, huikea reaaliaikainen peligrafiikka tykittyy dramaattisiin hetkiin ja tarinoinnin käänteisiin. Jo pelin alkukohtaus luo omaa draaman kaartaan: ahdistuneen, klaustrofobisen alun jälkeen kuljetaan takaumien kautta takaisin alkuhetkeen, josta varsinainen tarina vasta alkaa. Siinä matkan varrella ahdistutaan joukkueenjohtajan kohtalosta ja loikitaan elokuvamaisen visuaalisten kohtausten kautta jännittävästä tilanteesta toiseen.
Viikon 13/2013 kohokohdat: Battlefield 4, Metal Gear Solid V ja Square Enix
Viikon 13/2013 kohokohdat: Battlefield 4, Metal Gear Solid V ja Square Enix
Voita Sarjis-Finlandialla palkittu Pikku Närhi -sarjakuva-albumi

Jaakko ja Lauri Ahosen Pikku Närhi on vuoden 2013 Sarjakuva-Finlandian voittaja! Nyt voit voittaa hienon kovakantisen albumin omaksesi Dome.fi:n kilpailussa.



