Vuonna 2011 ilmestynyt Apinoiden planeetan synty oli yllätyshitti, joka keräsi lähes 500 miljoonan dollarin lipputulot. Tottahan tarina siis jatkoa saa.
Category Archives: Pelit
Ensimmäinen The Last of Us -lisäosa ilmestyy helmikuussa
Yhdysvaltalainen PS Store paljastaa, että Naughty Dogin selvitymisseikkailu The Last of Us saa ensimmäisen ladattavan lisäosansa 14. helmikuuta.

Humble Indie Bundle X kasvoi kolmella pelillä
Jo aiemminkin mainioita pelejä sisältänyt Humble Indie Bundle X on nyt kasvanut kolmen mainion pelin voimin.
Don Rosan piirtämiin Aku Ankka -sarjakuviin perustuvan Nightwishin Tuomas Holopaisen soololevyn eka single julkaistaan helmikuussa
Scarlett Johansson supersankarihittinsä jatko-osasta: ”Kuivaa ja synkkää”
Scarlett Johansson palaa Mustan Lesken rooliin maaliskuussa ensi-iltansa saavassa Captain America: The Winter Soldierissa. Vuonna 2015 nainen jatkaa sankarin uraansa The Avengers: Age of Ultronissa.
Uusi Gran Turismo ei kelpaa kansalle edeltäjänsä lailla
Uuden konsolisukupolven käynnistyminen on vaikuttanut laitteiden ja pelien myyntilukuihin monella tavalla. Esimerkiksi monialustapelien myynnit lähtivät loppuvuodesta hitaasti liikkeelle pelaajien odottaessa uusia konsoleita. Näyttää siltä, että muutosvaihe on ollut vaikea myös Gran Turismo -sarjalle.
Saints Row IV suuntaa kivikaudelle
Volition hellii Saints Row IV:n pelaajia nyt kaikkien aikojen historiallisesti tarkimmalla lisärillä, joka vie Saintsit kivikauteen.
Saints Row IV suuntaa kivikaudelle
Volition hellii Saints Row IV:n pelaajia nyt kaikkien aikojen historiallisesti tarkimmalla lisärillä, joka vie Saintsit kivikauteen.
Uutinen: Left 4 Deadin alkuperäisen kehittäjän uusi moninpeliräiskintä julkistettiin
Uutinen: Left 4 Deadin alkuperäisen kehittäjän uusi moninpeliräiskintä julkistettiin
Elokuvateatterissa tekstaaminen johti murhaan USA:ssa
Harva asia ärsyttää elokuvien ystävää yhtä paljon kuin leffateatterin salin pimeydessä hohtava kännykän näyttö – puhelimeen hölisemisestä nyt puhumattakaan.
Seuraavasta Splinter Cellistä voi tulla jotain ihan muuta
Splinter Cell: Blacklist ei onnistunut miellyttämään kaikkia sitä pelanneita. Ubisoftin mukaan mikään Splinter Cell ei kuitenkaan ole edeltäjiensa kaltainen.

Putous-suosikki Krista Kosonen tähdittää Katja Ketun romaanista tehtävää elokuvaa
Antti J. Jokinen ohjaa Katja Ketun palkittuun romaaniin perustuvan Kätilö-elokuvan, joka saa ensi-iltansa alkuvuonna 2015. Elokuvaa tähdittävät Suomen eturivin näyttelijät.

Final Fantasy Tacticsin tekijältä Kickstarter-projekti
Uusi verkkoroolipeli Everquestin tuottajalta
Everquestin ja Vanquard: Saga of Heroesin tuottajana toiminut Brad McQuaid on lähtenyt etsimään rahoitusta uudelle verkkoroolipelille.
Uusi verkkoroolipeli Everquestin tuottajalta
Everquestin ja Vanquard: Saga of Heroesin tuottajana toiminut Brad McQuaid on lähtenyt etsimään rahoitusta uudelle verkkoroolipelille.