
Laajennusosa tulee PC:lle ja Macille 25. maaliskuuta 2014 ja on ennakkotilattavissa Battle.netistä.

Laajennusosa tulee PC:lle ja Macille 25. maaliskuuta 2014 ja on ennakkotilattavissa Battle.netistä.

Monet muistavat loistavan Mafia-pelin vuodelta 2002. Monet tuskin tietävät, että Mafian suunnittelijan Daniel Vávran seuraava teos heittää roolipelien maagisuuden ja lohikäärmeet romukoppaan. Kingdom Come: Deliverance vie pelaajat mustan surman runtelemalle keski-ajalle, jossa ihmiset haisivat oikeasti paskalle.
Vuosi sitten Vávra esitteli komean näköistä CryEngine 3:lla pyörivää teknologiademoa kämäsellä läppärillään. Äskettäin julkistetun Kingdom Comen pääpaino on realistisuudessa, joka ottaa vaikutteensa historiallisista hahmoista, teemoista ja sodankäynnistä. Luvassa on siis verta ja teräksen kilinää, hevostaisteluita ja isoja kahakoita – kaikki ihasteltuna ensimmäisestä persoonasta.

Minecraft on ei ole pelkästään peli vaan joillekin myös kehitysalusta. Vuosien varrella Youtubeen on putkahdellut kaikenlaisia ohjelmoituja palikkarakennelmia. Nyt eräs pelaaja on luonut valtavan 16 väriä tukevan 3D-tulostimen.
Vaikea uskoa – mutta täyttä totta! Tähtilaivan kokoinen monimutkainen koneisto koostuu kymmenistä tuhansista palikoista, joka tulostaa halutun kappaleen 6 x 9 x 10 kokoiselle alueelle.

Pelikonsolit ovat jo tuttu ilmiö vuosikymmenten takaa. Vuosi 2013 on kuitenkin mikrokonsoleiden vuosi. Tänä vuonna on julkaistu, luvattu ja hypetetty pikkuruisia mikrokonsoleita siinä missä isojen valmistajien seuraavaakin sukupolvea.
Matalatkehityskustannuksetmahdollistava Android-teknologia antaa tilaisuuden monille uusille yrityksille, jotka haluavat konsolimarkkinoille. On siis aika tehdä yhteenvetoa siitä mitä tuleman pitää.

Elokuussa 2014 ensi-iltansa saavasta The Expendables 3:sta on julkaistu ensimmäinen traileri.

Galaksien välinen rauha on jälleen vaarassa, kun tunnettu superrikollinen Vendra Prog ja hänen veljensä Neftin koettavat ottaa vallan maailmasta hallitsemalla hirmuisia Nether-olioita. Sisarusten suunnitelma ei kuitenkaan mene ihan oppikirjan mukaisesti, joten Ratchet ja Clank passitetaan pysäyttämään pahiskaksikko.

Jean-Claude Van Damme teki hiljattain Volvon kanssa mainoksen, jossa toimintatähti suoritti spagaatin kahden rekan välissä. Nyt Chuck Norris pistää vielä paremmaksi!

Kotimaisen Almost Human –studion Legend of Grimrock –roolipeli muuttuu seuraavaksi joksikin ihan erilaiseksi. Fallout: Nuka Break –fanisarjan luonut Wayside Creations –poppoo näet tekee seuraavaksi live-näyttelyn nettitv-sarjan mainiosta fantasiaramppaamisesta, jos vain Kickstarter-keräys tuottaa riittävästi pennosia.