Ubisoft on julkaissut Splinter Cell: Blacklistista uuden trailerin, joka käsittelee Sam Fisherin paatosta käydä terroristien kimppuun keinoja kaihtamatta.

Perjantaina saa ensi-iltansa Louis Leterrierin ohjaama Now You See Me eli suomalaisittain Suuri puhallus. Elokuvassa on paljon hyvää, mutta kokonaisuus jää köhimään.

Maanmainiot Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslasit nähdään joidenkin toimesta jopa pelaamisen tulevaisuutena. Mikä siinä, teknologia on ainakin todella kiinnostavaa ja jo prototyyppi toimii hienosti. Oculus Riftiä on kuitenkin turha odottaa konsoleille, sillä tekijöiden fokus on muilla alustoilla.

Joss Whedonin luoma kulttisuosion kerännyt scifi-sarja saa ensimmäisen virallisen pelin ensi vuoden kesällä. Katso paljastustraileri!

Rayman Legendsin luoja muistuttaa, ettei peliasioita pitäisi ottaa liian vakavasti. Videohaastattelussa Ancel kommentoi myös Beyond Good & Evil 2:ta.

En ole aikaisemmin tutustunut MotoGP-peleihin, mutta Milestonen SBK-sarjan parissa olen viihtynyt. Niinpä peli tuntuu heti tutulta, kun Milestone hyppää vaihteeksi MotoGP-sarjan pariin.
MotoGP 13 tarjoaa päristelyä muutaman pelimuodon avulla. Kärsimättömät voivat hypätä suoraan yksittäisiin kisaviikonloppuihin, joissa voi itse valita tallinsa ja vaikka radan sääolosuhteet. World Championship tarjoaa yhden kauden verran huvia vapaavalintaisella kuskilla ja tallilla. Mikäli tekoälyvastustajista ei tunnu olevan vastusta, voi taitojaan kokeilla netin puolella jopa 12 ihmiskuskia vastaan. Parhaassa tilanteessa kilpakumppanit löytyvät kaverilistoilta, mutta tuntemattomien kanssa kisatessa kannattaa kolarit kytkeä pois päältä. Silloin voi keskittyä ajamiseen, eikä ”vitsikkäistä” törmäilijöistä tarvitse huolehtia.

Maailmanlaajuinen zombisota on täällä! World War Z saapuu Suomen elokuvateattereihin 19. heinäkuuta. Osallistu nyt kilpailuun, jossa voit voittaa sekä WWZ-fanituotteita että elokuvan innoittajana toimineen kirjan.

|
eDome – http://www.edome.net A deadly terror ultimatum has been issued : THE BLACKLIST. The clock is ticking and it’s down to Sam Fisher to do whatever it ta…
|
From:wwweDomenet
Views: 17
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() 0 ratings
|
|
| Time:01:58 | More inGaming |

Rising Star Games aikoo tuoda äärimmäisen ristiriitaisen Deadly Premonitionin PC:lle. Pelin tulosta Steamiin äänestetään nyt Steam Greenlight -palvelussa.