Parin viikon päästä julkaistavan Saints Row IV:n koko biisilista on julkistettu. Kuunteleminen ei lopu kesken helpolla, sillä mukana on 109 biisiä useista eri genreistä.

District 9:n ohjaaja Neill Blomkamp on kertonut tuoreessa haastattelussa, että Halo-elokuvan peruuntuminen olikin hänelle oikeastaan onnenpotku.

District 9:n ohjaaja Neill Blomkamp on kertonut tuoreessa haastattelussa, että Halo-elokuvan peruuntuminen olikin hänelle oikeastaan onnenpotku.

Isä Aurinkoinen kun hymyilee, niin idän kansalla on kaikki hyvin. Tiedämmehän, että Kuri ja Järjestys on kohdallaan ja fasistiset sateenkaarikansat ja invadeerit heitetään suohon. Mutta auta armias, jos Pyhästä Järjestyksestä poiketaan, eikä Sankareitamme esitetäkään Sankareita vaan ihan tavallisina jamppoina. Joita saattaa joskus pelottaakin.
Company of Heroes 2 –sotapeli teki näin ja kappas vain, peli on herättänyt Venäjällä niin pahaa närää, että sen myyntikin on jouduttu pistämään toistaiseksi jäihin. Kerääpä pelaajakansa oikein nimiäkin vetoomukseen, että Steam lopettaisi sen myynnin Itsenäisten valtioiden yhteisössä, eli Venäjällä ja sen kätyrimaissa.

PS Vita päivittyy pian versioon 2.60, joka keskittyy parantamaan käsikonsolin toimivuutta, ja tuomaan joitakin palveluja lähemmäs pelaajaa.

PS Vita päivittyy pian versioon 2.60, joka keskittyy parantamaan käsikonsolin toimivuutta, ja tuomaan joitakin palveluja lähemmäs pelaajaa.

No nyt on syytä juhlaan! Ensimmäinen ja ehdottomasti paras Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuva julkaistaan Suomessa DVD:nä ja Blu-ray:na 21. elokuuta.

Kyllä jälkiviisaus on hauskaa. Vuonna 2011 Capcom oli olevinaan lopettamassa Street Fighter IV:tä ja siirtymässä vitososaan. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, kellossa on vähän toinen ääni. Vitosta ei olla näkemässä vuosiin.

Vin Diesel palaa Riddickin rooliin syyskuussa. Elokuvasarjan kolmannen osan maahantuoja Future Film ilmoitti juuri Dome.fi:lle ilouutisen: Riddickin ensi-ilta on aikaistunut.

Saints Row -tuottaja Kate Nelson on kritisoinut avoimesti pelejä aiemmin julkaisseen THQ:n markkinointistrategiaa, johon kuului mm. pornotähtiä.

Saints Row -tuottaja Kate Nelson on kritisoinut avoimesti pelejä aiemmin julkaisseen THQ:n markkinointistrategiaa, johon kuului mm. pornotähtiä.

Mac-pelaajat liittyvät PC-pelaajien kanssa samoille palvelimille, joten kaupunkeja pääsee rakentelemaan yhdessä alustasta riippumatta.
|
eDome – http://www.edome.net Seattle-based indie game developer Blackpowder Games today revealed Betrayer, an eerie and atmospheric first-person action adven…
|
From:wwweDomenet
Views: 2
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() 0 ratings
|
|
| Time:00:54 | More inGaming |