
Kuuden vuoden takainen 300-toimintahitti saa jatko-osan. 300: Imperiumin nousu saapuu elokuvateattereihin maaliskuussa 2014.

Kuuden vuoden takainen 300-toimintahitti saa jatko-osan. 300: Imperiumin nousu saapuu elokuvateattereihin maaliskuussa 2014.
Päivätöikseen ihan muita töitä tekevän osa-aikaisen kirjoittajan loma meni, kuinkas muuten kuin pelaillessa. Omana projektina tuli tahkottua Assassin’s Creed 3 lisäkkeineen niin läpi kuin peli vain on saavutusten muodossa läpi pelattavissa. Sen jälkeen pitikin kaivautua läpi aivan liian muhkeaksi kasvaneen arvostelurästinipun. Osa peleistä oli ihan ok, osa aivan kauheata roskaa. Tuloksista olette saaneet ja saatte lukea saitilta.
Loman loputtua pelitakki oli päässyt vähän tyhjentymään. Kaupasta tarttui mukaan The Last of Us, mutta pelin päästyä kunnolla käyntiin huomasin, ettei hiiviskelypelaaminen tämänhetkisessä mielentilassa maistunut lainkaan. Liekö sitten Dark tappanut innon. The Last of Us piiloutui takaisin hyllyyn odottamaan oikeaa hetkeä. Mitä sitten tekisi -ongelmaan löytyikin ratkaisuksi jotain aivan muuta.
Domea lukevat lienevät huomanneet, että pidän autopeleistä kovasti. Forza-sarja on ikisuosikki, mutta vaihtelukin kelpaa. Codemastersin odotettu Grid 2 ei auennut aiemmin keväällä, mutta uusintayrityksellä fiilis loksahti kohdilleen. Samalla löytyi syy nihkeään ensivaikutelmaan. Vika ei ollutkaan pelin ajotuntumassa, vaan ensiyrityksellä käytössä olleessa kehnossa erikoisohjaimessa.
Kun oikea näkökulma löytyy, Grid 2 on yksinkertaisesti hauska ajaa. Meno on Forzan huippuunsa hiottua tuntumaa arcadempi, selvästi tarkoituksella. Vaikka nyt ajetaankin asfaltilla, sivuluisu ei ole maailmanloppu, ennemminkin päinvastoin. Pelti rytisee ja laidat kolisevat. Tykkäsin aikanaan NFS Shiftistä enemmän kuin monen mielestä olisi ollut lupa. Gridissä on jotain samaa, tunnetasolla, vaikka ajotuntuma onkin tyystin erilainen.
Veri vetää takuuvarmasti takaisin Forzan pariin ennemmin tai myöhemmin, osittain siksi, että omistan kunnollisen rattiohjaimen vain Xbox 360 -konsolille, kun taas Grid 2:sta pelaan PlayStation 3:lla, mutta myös siksi, että Forzat ovat parempia autopelejä. Mutta ei ihan vielä, sillä nyt suuntaan takaisin Grid 2:n vauhdikkaaseen maailmaan.
-Juho
Lue arvostelu: Grid 2 (PC, PS3, Xbox 360)

EA Sports on paljastanut, että NHL 14:n demo julkaistaan ensi viikon tiistaina, 20. päivä elokuuta Xbox Livessä ja PS Networkissä.
Ensi viikko tuleekin olemaan melkoista rytinää, ainakin meikäläiselle. Koko viikko kuluu näet Saksanmaalla, Kölnissä, jossa järjestetään Euroopan suurin pelialan tapahtuma, GamesCom.
Reissuun tuhrautuu kokonainen viikko, kun suuntaan matkaan jo maanantaina ja palaan kotimaahan vasta sunnuntaina. No, lauantai on sentään bookattu vapaapäiväksi, jolloin voi nähdä Kölnissä asuvia tuttavia ja ihmetellä kerrankin paikallisia maisemia. Aiemmin Kölnin maisemat ovat rajoittuneet lähinnä läpikulkuun tai hotelli-messukeskus-välin kulkemiseen.
Viikon mittaan luvassa on hirmuinen määrä bookattuja tapaamisia eri pelitalojen kanssa, mutta tällä kertaa olen saanut miitit aika hyvin tasapainoon, mikään päivä ei ole erityisen tappava. Pitkiä päiviä silti luvassa – ja luotan vahvasti siihen, että kävelykenkäni kestävät haasteen, vaikka vähän ne jo repsottavatkin.
Sen jälkeen sitten onkin luvassa puolen vuoden verran GamesCom-juttujen purkamista saitille 🙂
GamesComin ohessa syksyn matkailukalenteriinkin jo merkkaillaan juttumatkamerkintöjä, joten lähikuukaudet tulevat muutakin kuin toimistolla torkkumista.
-jok

Konsolisota on aina ja ikuista. MuroBBS:n X360-PS3-Wii-keskustelu on ajan saatossa muuttunut tulevia konsoleita käsiteltäväksi. Yksi kovimmista väittelyn aiheista on Xbox One.
Huvittavaa vainoharhaa ja kinastelua synnyttää muun muassa uusi Kinect, joka tulee konsolien mukana. Naurettava vakoiluhuhumylly jaksaa leijua vahvasti vielä ilmassa.

Telltale Gamesin The Wolf Among Us -pelistä on puhuttu jo jonkin aikaa, mutta nyt sen ensimmäisestä jaksosta on saatu ulos ihan oikea traileri.

Ronimo Games on ilmoittanut, että näiden luoma viihdyttävä Awesomenauts tulee ilmestymään myös Playstation 4:lle, vieläpä heti konsolin ilmestyessä.

Anime-mestari Hayao Miyazaki on tehnyt uuden elokuvan, joka on itse asiassa jo ehtinyt elokuvateattereihin Japanissa. Siellä leffa on hallinnut katsojatilastoja neljän viikon ajan. Eurooppaan Kaze tachinua eli The Wind Risesia eli ”Tuulta nousevaa” vasta odotellaan.

TV Viisi esittää torstain ja perjantain välisenä yönä elokuvan nimeltä Whore (”Huora”). Elokuva alkaa kanavalla kello 00.45 ja päättyy kello 03.00.

YLE TV 2 esittää torstai-illan elokuvana – parin kuukauden tauon jälkeen – Source Code – Lähdekoodin. Elokuva alkaa kanavalla kello 22.05 ja päättyy kello 23.35.

Charlie Murder on Ska Studiosin hupaisa mutta brutaali toimintapeli, joka julkaistiin yksinoikeudella Xbox Livessä.

Me emme täällä Gamereactorilla juurikaan käytä huutomerkkejä otsikoissamme, mutta tällä kertaa siihen on syytä. Uusi Humble Bundle nimittäin räjäyttää sukat jaloista!

Nelonen esittää tänään Toimintaitorstai-elokuvanaan Armageddonin. Elokuva alkaa kanavalla kello 22.00 ja päättyy kello 01.00.