
Nyt on hyvä aika olla Warhammer 40k -fani, sillä HeroCraft on julkistanut uuden, Games Workshopin futuristiseen universumiin sijoittuvan pelin ensi vuodeksi.

Nyt on hyvä aika olla Warhammer 40k -fani, sillä HeroCraft on julkistanut uuden, Games Workshopin futuristiseen universumiin sijoittuvan pelin ensi vuodeksi.

Microsoftin digipalveluissa käyvät muutosten tuulet, sillä yhtiö järkeistää eri digipalvelujaan isolla kädellä. Ja yksi iso muutos osuu avauksestaan lähtien tuuliajoilla olleeseen PC-digikauppaan, Games for Windows PC Marketplaceen. Nimihirviön takana on Microsoftin vastine Steamille, eli digitaalinen pelikauppa kaikkine yhteisöpalveluineen sun muineen. Digikauppa ei vain ottanut koskaan tuulta alleen, ehkä siksikin ettei siellä ollut koskaan mitään järkevää ostettavaa, saati kiinnostavia tarjouksia.
Samalla yhtiö luopuu Microsoft Points –pisteiden käytöstä.

Suomen myydyimpien pelien lista on viimeinkin saanut kuninkaan, jota ei löydä pelikaupan alennushyllystä. Viikon 32 ykköspaikkaa pitää tuoreeltaan julkaistu Tales of Xillia.

Uuden Thiefin kansi on julkistettu pelin virallisessa tumblerissa. Kannen ilme on suoraviivainen, ja kyllähän siitä tämä varastamisen idea välittyy katsojalle.

Joseph Gordon-Levittin esikoisohjauksesta Don Jon on julkaistu uusi traileri. Jos mahdollista, se vain kasvattaa mielenkiintoa syksyllä ensi-iltansa saavaa elokuvaa kohtaan.

Vanhojen hyvien pelien uusintaversiot ovat iloinen juttu. Niin oli myös Baldur’s Gate: Enchanced Edition, ainakin siihen saakka, kunnes peli vedettiin myynnistä. Syynä katoamistemppuun oli pelin kehittäjä Beamdogin ja julkaisija Atarin välinen sopimusriita. Nyt ongelmat on kuitenkin selvitetty ja Baldur’s Gate on saatu takaisin myyntiin.

Baldur’s Gate: Enhanced Edition poistui ikävästi myynnistä jonkin aikaa sitten, koska sen oikeuksista oli jonkinlaista vääntöä. Nyt peli on taas palannut markkinoille.

Jossain metroidvanian ja rogueliken välimaastossa risteilevä Rogue Legacy on yksi kiintoisimmista ja polarisoivimmista lähiaikojen indie-julkaisuista. Joka pelikerralla nahkansa luova, pahimmillaan armottoman vaikea sivuluisueepos turhauttaa kinkkisyydellään, valloittaa huumorillaan ja kiehtoo arvaamattomuudellaan.
Ensimmäisen Rogue Legacy -videon kadottua bittiviidakkoon Nelinpelin pojat piristivät kakkoskuvauksia perinteisin suomalaisin keinoin, joten luvassa on pettämätöntä perjantaiperseily-laatua niistelevine marsuineen ja äärihuonoine kikkelivitseineen.

Liian pikaiset johtopäätökset ovat jännä juttu. Joskus vaaditaan vain yksi valokuva ja herkimmät ovat jo laatimassa shokkiotsikoita sen pohjalta.

Turn 10:n Forza Motorsport 5 on varmasti monien tulevien Xbox One -pelaajien toivelistalla. Nyt tämän nimen voi alleviivata, sillä pelistä on tulossa runsas erikoisversio.

Pariisin Kevään neljäs albumi Jossain on tie ulos ilmestyy 13. syyskuuta. Albumin ensimmäinen single Odotus julkaistiin tänään, kuten myös tulevan albumin kansi sekä biisilista.

Jim Carrey ja Jeff Daniels palaavat tuttuihin nuijarooleihinsa Nuija ja tosinuija 2:a varten. Nyt myös sinulla on mahdollisuus päästä mukaan elokuvan näyttelijäkaartiin.

Pelejä ”maksa mitä jaksat”-periaatteella myyvä Humble Bundle on kerännyt huimasti suosiota. Indiepelien levityskanavana alun perin toiminut Humble Bundle tarjoaa nykyään myös ison rahan pelejä. Osoituksena tästä nyt myynnissä oleva The Humble Origin Bundle on kaikkea muuta kuin nöyrä esitys.

Suomen myydyimmät pelit -lista sisältää top 10 -listat sekä Suomen pelikauppojen kokonaismyynnistä että alustakohtaisesti:
Hämmästyttävää! Jokin uutuuspeli tuli ja vei ykkössijan! Tällaista ei ole nähtykään noin kahteen kuukauteen sen jälkeen kun The Last of Us ilmestyi!

Jos sinua kiinnostaa, miltä Splinter Cell: Blacklist näyttää toiminnassa, on tässä kaksi videota, jotka saattavat olla mieluisaa katsottavaa.

Ubisoft Europen Alain Corre on kertonut, että Watch Dogs ja Assassin’s Creed IV: Black Flag myyvät jo nyt ennakkoon paremmin seuraavalle kuin nykyiselle konsolisukupolvelle.