Jari Halosen uusi elokuva Kalevala – Uusi aika saa vuosien työn jälkeen ensi-iltansa marraskuussa.

Jari Halosen uusi elokuva Kalevala – Uusi aika saa vuosien työn jälkeen ensi-iltansa marraskuussa.

Jari Halosen uusi elokuva Kalevala – Uusi aika saa vuosien työn jälkeen ensi-iltansa marraskuussa.

Gamereactor haastatteli Avalanche Studiosin Christofer Sundbergiä Gamescomissa, ja sai kuulla lisää studion tuoreesta avoimen maailman seikkailusta, Mad Maxista.

Diablo III:n loottisysteemi ei onnistunut ihan niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Loottia kyllä putoilee kuin vettä taivaalta, mutta suurin osa siitä on täysin hyödytöntä. Reaper of Souls -lisäosan myötä Blizzard aikoo ratkaista ongelman.

Humble Origin Bundle, joka sisältää indiesetin sijasta EA:n kovia nimikkeitä, on paisunut vielä kahdella pelillä nostaen yhteismäärän kymmeneen.

Angry Birds näyttää edelleen purevan suomalaisiin, sillä sarjasta tehty konsolitrilogia nousi kuin puskista tuoreimman Figma-listan kärkeen.

Muutama vuosi sitten, kun maailma oli vielä nuori, verkkoroolipelejä rahoitettiin kuukausimaksuilla. Sittemmin peli toisensa jälkeen löi päänsä World of Warcraft -seinään ja ilmaispelimallista tuli ainoa oikea valinta verkkopelien rahoitusratkaisuksi. The Elder Scrolls Online toimii kuitenkin valtavirtaa vastaan, sillä peli tulee olemaan kuukausimaksullinen.

Ben Affleck esittää Batmania vuonna 2015 ilmestyvässä Man of Steelin jatko-osassa, vaan miltä Oscar-voittaja näyttää yön ritarina?

Namco Bandai on vahvistanut Gamescomissa, että Dark Souls II:sta julkaistaan betaversio 5. lokakuuta. Ilmoittautumaan pääsee kuukautta aiemmin.

Pohjoismaiden myydyimpien pelien lista kuuluu viikolla 33. Skylanders Giantsille. Liekkö tästä ollut alennusmyyntejä, jotka pohjustavat Skylanders Swap Forcen julkaisua?

MTV3 esittää perjantai-illan elokuvana Riddickin aikakirjan. Elokuva alkaa kanavalla kello 23.20 ja päättyy kello 01.35.

Grafiikkamuskelista tunnettu Crytek on julkistanut uuden pelimoottorin, jonka nimi on: Cryengine. Mielikuvituksekkaat nimet eivät siis kuulu tähänkään sukupolveen.

Japan Studion mystinen Rain saapuu Playstation 3:lle 2. lokakuuta 12,99 euron hintaan. Kiinnostuneet voivat asettaa ennakkotilauksen jo nyt.